Syksyinen Tervakosken kirkko ja puistoalue.

Tervakosken tehdas perustettiin vuonna 1818. Kylä kasvatettiin arkkitehtien avulla piipun juurelle ja alue on siksi edelleen tyylikäs. Tervakosken taajama sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä 3-tien varrella.  Hämeenlinnaan ja Riihimäelle on alle 20 minuutin automatka ja Turengin taajamaan noin 20 km. Tervakosken kylässä on n. 4500 asukasta, ja ympäristöineen 5500 asukasta.

Tervakoski on tunnettu eritoten paperitehtaasta sekä Puuhamaasta. Kaunis luonto vesistöineen, ulkoilumaastot sekä pääkaupungin läheisyys ovat Tervakosken valtteja. Tervakoskella sijaitsevat kunnan uimahalli sekä vuonna 2021 valmistunut Tervakosken liikuntahalli Delfort Areena.

Tervakosken Suruton

Tervakosken Suruton ry perustettiin vuoden 2009 syksyllä huolehtimaan Alasjärven Suruttoman ranta-alueen kehittämisestä. Alueen viihtyisyyttä on parannettu EU:lta ja kunnalta saaduin avustuksin, joiden avulla ranta-alueen rakennuksia on kunnostettu ja sen aktiviteetteja lisätty.

Kesällä yhdistys järjestää talkoita ja yleisötapahtumia. Vappuaattoa vietetään piknik-periaatteella ja juhannusaattona valmistetaan rosvopaistia perinteisellä tavalla, nautitaan kesäpäivästä ja illan päätteeksi sytytetään juhannuskokko.

Kesäaikana Suruttoman mökkiä voivat yksityiset ja yhdistykset varata erilaisiin tilaisuuksiin käyttömaksua vastaan, ja maanantaisin lämpiää sauna kaikille halukkaille saunojille.

Erityisen suosituksi on osoittautunut avantouintiharrastus, jossa harrastajamäärä on kasvanut tasaisesti.

Yhteisillä tapahtumilla yhdistys saattaa yhteen vanhoja ja uusia tervalaisia ja luo uutta yhteisöllisyyttä alueelle.

Tervakosken historiaan ja historiallisiin paikkoihin tämän päivän Tervakoskella voit tutustua Paperiruukki-esitteen avulla.

Esite pdf-muodossa.
Esitteessä on kartta, jonka avulla löydät kohteet taajamasta.

Tilaa esite maksutta kotiisi.