Janakkalan visuaalinen ilme päivittyy

Kuntaorganisaatiot elävät vuoden vaihteen hyvinvointialueuudistuksen jälkeen historiansa suurinta muutosta. Muutosta on hyvä ilmentää myös visuaalisesti. Janakkalan kunta ottaa käyttöön uuden, päivitetyn tunnuksen, uuden graafisen maisema –elementin ja uuden fontin.

Janakalan logo ja maisema-elementti.

Maisema-elementti kuvaa erilaisissa kyselyissä ja pohdinnoissa kunnan vahvuudeksi nousevaa luontoa, maisemasta nousevia harjuja ja niitä halkovia lukuisia jokia. Janakkalan taajamat ja kylät sijaitsevat lähes poikkeuksetta joen varrella.

Päävärinä säilyy tuttu punainen ja muutokset ovat muutenkin maltillisia, jotta yhteys edelliseen ilmeeseen säilyy. Uusi ilme otetaan käyttöön sitä mukaan, kun uusia materiaaleja tehdään. Käytännössä myös sakaraharjaista tunnusta on liikkeellä vielä pitkään. Myös Harri ”Wallu” Vaalion piirtämä The Ilves jatkaa uraansa kuntamaskottina.

Uuden ilmeen on suunnitellut hämeenlinnalainen mainostoimisto Precis.

Visuaalisen ilmeen uudistamisen ohella Kuntakuvan kumppanuuspöytä on pohtinut Janakkalan äänensävyä. Aiheesta tehtiin myös kuntalaiskysely. Vastaajat kokivat Janakkalalle sopivan parhaiten kotoisan, rauhallisen ja asiallisen äänensävyn. Näkökulmavalinnoissa selvä voittaja oli hyvä arki hyvine palveluineen. Asumisen helppouteen liittyvät sijainti, palvelut ja luonto, myös kylien vahvat identiteetit. Katse kääntyy liikuntamahdollisuuksiin, luontoaktiviteetteihin ja helposti järjesteltävään arkeen. Tunnin juna vie Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja Janakkala voi hyvinkin olla maailman paras paikka varhaiskasvattajalle ja lapsiperheelle. Panostamisesta lapsiin ja nuoriin kertovat myös uudet koulukeskukset.

Kumppanuuspöytä kokoontuu vielä kerran 11.5. konkretisoimaan tulevia markkinointitekoja.

Tutustu tarkemmin:
Janakkalan päivitetty ilme
Janakkalan äänensävy  -kuntalaiskyselyn kooste