Tekstiversio Tekstin koko Suurin Suurempi Normaali In English 
Janakkala Living in Janakkala Business and enteprise Leisure and activities


Kysy, vinkkaa, kehu tai moiti, niin sinulle vastataan

 


Kirjastotoimi

Janakkalassa on ollut kirjastotoimintaa jo vuodesta 1851 lähtien. Yli 150 vuoden historiansa aikana kirjaston rooli on muuttunut yksinomaan kirjojen lainaamisesta monipuolisten palvelujen ja tuotteiden tarjoajaksi. Tänä päivänä asiakkaille on tarjolla lisäksi musiikkia, elokuvia, äänikirjoja, tietokoneita sähköiseen asiointiin, vaihtuvia näyttelyitä ym. Suomalaiset ovat EU-maiden innokkaimpia kirjastonkäyttäjiä. Janakkalalaiset ovat tilastojen mukaan olleet 2000-luvulla Kanta-Hämeen innokkaimpia lainaajia.

Kirjasto- ja tietopalvelujen tehtävänä on edistää kuntalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on myös edistää virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

 

Äiti! Me käytiin iskän kanssa sellaisessa talossa missä oli hiiiiiirveen paljon ihania kirjoja!

Mennäänhän sinne huomennakin, jooko? Kun tulen isoksi niin luen ne kaikki kirjat!

Kirjaston täti kertoi että siellä on levyjä ja vaikka mitä. Ja se sanoi että tarvitsee olla vain kirjastokortti eikä rahaa yhtään niin saa lainata. Onhan sulla äiti jo kirjastokortti? Iskä sanoi, että se lainaa huomenna jonkun korjauskirjan kun meidän autosta kuuluu jotain kolinaa... Löytyisiköhän sieltä joku kirja, missä kerrottais meidän marsun hoidosta?

- Seuraavana päivänä kirjastosta lähtee kotimatkalle tyytyväinen perhe, kassillinen kirjoja ja uudesta kirjastokortistaan ylpeä 3,5-vuotias miehenalku. 



 

 

Tapahtumia

 

 

Viimeksi päivitetty: 8.12.2011
 
Tulosta
© Janakkalan kunta