Sali-, kenttä- ja uimahallivuorot
Janakkalan kunnan liikuntapalveluiden ja koulujen liikuntatiloissa otetaan 1.1.2026 käyttöön sähköinen ASIO-tilavarauskalenteri. Tämä vaikuttaa siten, että nykyiseen Timmi-tilavarausjärjestelmään ei pysty tekemään sähköisiä hakemuksia enää 19.12.2025 alkaen.
Järjestelmän kautta voi tehdä yksittäisiä varauksia, suoravarauksia salikauden aikana sekä vakiovuorohakemuksia vakiovuorohakuaikana. Lisätietoja löytyy alla olevasta valikosta Ohjeita Asion käyttöön. Varattavat tilat löytyvät tilavarauskalenterista.
Liikuntapalvelut käsittelee saapuneet varaushakemukset kerran viikossa, pääsääntöisesti maanantaisin. Mikäli on akuutteja varaustarpeita niin olkaa yhteydessä puhelimitse. Tilojen varaustilannetta ja tiloihin liittyviä kysymyksiä voi laittaa myös sähköpostitse tilavaraukset@janakkala.fi.
Tärkeää: Uimahallin aukioloajan ulkopuolisten vuorojen vastuuhenkilön tulee osoittaa pelastustaitonsa uimahallin aukioloaikana uinninvalvojalle. Pelastussuorite suoritetaan isossa altaassa riippumatta siitä kumpi allas on käytössä vuorolaisella. Pelastussuorite: Hyppy isoon altaaseen matalasta päästä jalat edellä, uinti syvään päätyyn ja nuken sukeltaminen pohjasta + reunalle nosto yhtämittaisena suorituksena. Pelastussuoritteen suorittaneen vastuuhenkilön paikalla olo on edellytys allasvuoron pitämiselle. Vuoroilla on voimassa sivun alalaidasta löytyvät tilavarausehdot.
Vakiovuorot haetaan sähköisesti ASIO-tilavarausjärjestelmällä 1.1.2026 alkaen.
Ulkokenttien vuorot tulee olla haettuna 31.1.2026 mennessä.
Turengin liikuntahallin ja Delfort Areenan kesävuorot 2026, talvikauden vuorot liikuntahalleille ja koulujen sekä päiväkotien liikuntasaleihin haetaan 1.-31.3.2026.
Tervakosken uimahallin käyttövuorot haetaan 1.5.-31.5.2026.
Käynnissä olevalle kaudelle pystyy hakemaan yksittäisiä tai toistuvia vuoroja kauden aikana.
Osana talvikauden sisätilavuorohakua vakiovuoroja hakeville järjestöille järjestetään tilaisuus, jossa on mahdollista neuvotella muiden vuoroja hakevien järjestöjen kanssa ennen hakuajan umpeutumista. Tilaisuuteen osallistumista edellytetään järjestöiltä, jotka hakevat vuoroja vähintään 5h/vko.
- kenttävuoroneuvottelut ti 13.1.2026 klo 17.00-19.00, kunnantalo
- Ilmoittaudu liikuntapäällikölle inkeri.jortikka@janakkala.fi 7.1.2026 mennessä
- salivuoroneuvottelut ti 10.2.2026 klo 17.00-19.00, kunnantalo
- Ilmoittaudu liikuntapäällikölle inkeri.jortikka@janakkala.fi 3.2.2026 mennessä
Sähköinen vuorohaku
Vuorot haetaan sähköisesti ASIO-tilavarausjärjestelmän kautta 1.1.2026 alkaen.
Ulkokenttien toimintakausi on 1.4.–31.10. (Kauden aloitus ja lopetus riippuu vallitsevista sääolosuhteista, luvan kentän käyttöön antaa liikuntapäällikkö.)
Salien kesän toimintakausi
- Turengin liikuntahalli ja Delfort Areena 1.6.-31.8.
- Tervakosken koulu 1.6.-31.8.
- Muita tiloja ei kesäkaudella ole käytettävissä
Salien talven toimintakausi
- Koulut ja päiväkodit 1.9.2026-31.5.2027
- Turengin liikuntahalli ja Delfort Areena 1.9.2026-31.5.2027
Tervakosken uimahallin toimintakausi uimahallin aukioloajan ulkopuolisissa varauksissa on 11.8.-14.6. ja uimahallin aukioloajan sisällä olevilla vuoroilla on 11.8.-24.5.
Ennen kenttä- ja salivuorojen päätöstä liikuntapäällikkö käyttää luonnoksen vuorojaosta kommenttikierroksella vuoroja hakeneilla. Vuorojaosta päättää liikuntapäällikkö. Ulkokenttävuorojen päätöksestä tiedotetaan helmikuun loppuun mennessä. Liikuntahallien sekä koulujen ja päiväkotien osalta päätöksestä tiedotetaan kesän vuorojen osalta huhtikuun puoliväliin mennessä ja talvikauden osalta toukokuun loppuun mennessä.
Vuorojaossa noudatetaan vuorojakoperiaatteita, jotka löytyvät tältä sivulta.
Tiloihin käyttövuoroja myönnettäessä otetaan huomioon salien käyttötarkoitukset ja varusteet.
Tervakosken uimahallin tilavarauksista päättää liikuntapäällikkö. Päätös vuoroista toimitetaan hakijoille 15.6. mennessä.
Maksut ja taksat löydät tältä sivulta.
Järjestelmästä voi varata kunnan liikuntatiloja.
Vahvistamaton varaus = Varaushakemus
Suurimpaan osaan tiloja voi tehdä vahvistamattoman varauksen, joka vahvistetaan liikuntapalveluista ja saat tämän jälkeen sähköpostiin varausvahvistuksen.
Janakkala-Asio ohje, Yksittäishenkilön yksittäinen vahvistamaton varaus
Suora varaus
Harvialan ja Tervakosken koulun liikuntasaleissa on mahdollista tehdä suoravarauksia, tällöin vuoro vahvistuu ja maksetaan jo varaushetkellä ja saat kulkemiseen koodin sekä ohjeet.
Janakkala-Asio ohje, Yksittäishenkilön yksittäinen suoravaraus.
Vakiovuorot
Vakiovuorot ovat haettavissa syys- ja kevätkaudelle kerran vuodessa. Kesäkaudelle liikuntasalivuoroja myönnetään liikuntahalleihin. Vakiovuoroja voidaan myöntää myös hakuajan päätyttyä, mikäli vapaita aikoja on. Vakiovuorohakemukset jätetään Asiossa.
Vakiovuorojen hakuohje Asio-järjestelmässä (PDF)
Seuran tai Yrityksen omaAsionti-portaali
Janakkala-Asio ohje, Seuran tai Yrityksen asiointi
Kunnan tilat varataan 1.1.2026 alkaen ensisijaisesti Asion kautta. Sähköpostitse varaustiedustelun voi lähettää osoitteeseen tilavaraukset@janakkala.fi. Ilmoita sähköpostissa:
- Varattavan tilan nimi.
- Varauksen toivottu ajankohta (sekä kausi, mikäli kyseessä on toistuva varaus), sisältäen päivämäärän tai viikonpäivän sekä kellonajan.
- Varaajan nimi ja yhteystiedot (seura, yritys tai henkilö), sisältäen osoitteen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen.
- Laskutettavan yrityksen Y-tunnus tai laskutettavan henkilön henkilötunnus.
Liikuntapalvelut käsittelee saapuneet varaushakemukset kerran viikossa, pääsääntöisesti maanantaisin.
Liikuntapalveluiden toimisto on suljettuna 20.12.-7.1.2026
Vapaita kenttä-, sali- ja allasvuoroja voi tiedustella
Jortikka Inkeri
Kallio Annika
Tervakosken uimahallin tilavarausten organisointi, koululaisuinnit, uimahallin ohjaustoiminta,