Kuoropedaogi Ismo Savimäki johtaa suurta kolmasluokkalaisten kuoroa. Lapsilla on valkoiset paidat ja lavan taustalle on heijastettu puun oksia sekä vihreää valoa.

Kansallisena veteraanipäivänä Turengin liikuntahallilla koetaan iki-ihana 3.-luokkalaisten Poika, joka katseli puiden latvoja -kuoroteos.

3.-luokkien oppilaat ovat harjoitelleet konserttikappaleita koko lukuvuoden ja juhlallisessa päätöskonsertissa kuullaan Jean Sibeliuksen säveltämiä sekä muita luonnosta innostuksena saaneita kappaleita. Musiikin johdolla vaelletaan metsässä, tavataan taruolentoja ja kurkistetaan Suomen kalevalaiseen historiaan. Yli 300 lapsen kuoroa johtaa kuoropedagogi Ismo Savimäki. Kuoroa säestää Sibelius-Opiston oppilaista koostuva kamariorkesteri johtajanaan Sini Virtanen. Draamallisen kokonaisuuden konserttiin on suunnitellut ARXin taidekasvattaja Taina Maria Savimäki ja valosuunnittelusta vastaa Juha Rouhikoski. Tanssijoiden koreografiat on suunnitellut Heidi Wasko.

Konsertti tuotetaan osana koulujen Kulttuuripolkua yhteistyössä Kulttuurikeskus ARXin, Sibelius-Opiston ja Janakkalan kunnan kanssa. Vapaaehtoisen pääsymaksun voi lahjoittaa sotiemme veteraanien hyväksi tästä tai SPR:n katastrofirahastoon tästä

Konserteista pääsee nauttimaan konserttipäivänä joko paikan päällä Turengin liikuntahallilla tai live-striimauksen välityksellä. Taltioinnit ovat katsottavissa kahden viikon ajan. Katso konsertti tästä

Kirjaston aulan Kahvila Q palvelee konsertin jälkeen kahvittelijoita.

Poika, joka katseli puiden latvoja –kuoroteos
27.4.2023 klo 12. Katsomoon pääsee klo 11.30 alkaen
Turengin liikuntahalli, käynti liikuntahalliin kirjaston parkkipaikan puoleisesta ovesta
Koulutie 2, Turenki
Vapaa pääsy