Osallistu vieraslajien hävitykseen

Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen avustamana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Kuntalaisia kannustetaan vieraslajitalkoisiin niin kunnan mailla kuin omilla pihoillaan.
Ohjeena on, että jos kerää suuria määriä haitallisia lupiineja, jättipalsameja tai jättiputkia kunnan alueilta, voi kerätyt kasvit murskata/talloa maahan kyseisellä paikalla. Kotitaloudet voivat viedä omilta piha-alueilta kerätyt haitalliset kasvit maksutta pakattuina suoraan Kiertokapulaan.

Vieraslajilava kasveille

Elokuun 2026 loppuun asti vieraslajeja voi pakattuna toimittaa myös lavalle osoitteessa Taimistotie 4. Vieraslajilava on tuotu paikalleen parkkipaikan reunaan jo toukokuun puolivälissä ja on kuntalaisten käytössä koko kesän. Vieraslajilavalle saa tuoda vain kasvijätettä. Etanaroskikset ovat erikseen. Janakkalassa on kaikkinensa toistakymmentä etanaroskista, joihin espanjansiruetanat toimitetaan tapettuna ja esim. maitotölkkeihin pakattuna. Erillisten etanaroskisten lisäksi espanjansiruetanat voi laittaa tapettuina myös seka- tai biojätteeseen. (Etanaroskisten sijainnit löytyvät täältä.)

Myrkkykeiso

Myrkkykeison tyypilliset kasvupaikat ovat rehevien vesistöjen matalassa rantavedessä ja viime kesänä sitä havaittiin Janakkalassa myös useilla yleisillä uimarannoilla loppukesästä. Myrkkykeison kaikki osat sisältävät myrkyllistä kikutoksiinia, joten sitä ei tule syödä tai koskea. Rannoilla uiminen voidaan toteuttaa turvallisesti myrkkykeisoon koskematta, kun lippusiimoilla rajatuille kasvualueille ei mennä. Myrkkykeiso on yleinen Suomen alkuperäislajistoon kuuluva kasvi.

Hyytelösammaleläin

Hyytelösammaleläin on puolestaan Suomeen, myös Vanajaveden vesistöalueille, levittäytynyt vieraslaji, joka viihtyy ravinteikkaissa lämpimissä vesissä ja esiintyy yhdyskuntina erityisesti loppukesästä. Yhdyskunnat eivät liiku, vaan ne kiinnittyvät alustaan, mutta voivat otollisissa olosuhteissa kasvattaa kokoaan huomattavan nopeasti. Sopivaksi kiinnittymisalustaksi kelpaavat esimerkiksi jäykkävartiset vesikasvit, laiturirakenteet tai karkeapintaiset kivet. Hyytelösammaleläinten lisääntymistä voi yrittää estää esimerkiksi keräämällä yhdyskunnat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pois vedestä. Kerätyt yhdyskunnat voi joko kompostoida tai haudata maahan.

Crowdsorsa

Janakkalan kuntaan on hankittu Crowdsorsa–mobiilisovellus vieraslajitorjunnan työkaluksi, jonka avulla torjutaan kesällä 2026 ensisijaisesti jättipalsamia ja lupiinia. Jokainen voi osallistua Crowdsorsan avulla vieraslajitorjuntaan.

Janakkalan kunnan vieraslajisivuilta voi lukea tarkemmin mm. siitä, mitä ovat haitalliset vieraslajit.

Juslin Juulia

ympäristösuunnittelija
Ympäristö

Luonnonsuojelu, hankkeet, vieraslajit

Lomalla 8.7., 13.7.-31.7.

Juttilantie 1, 14200 Turenki