Venelaitureita Hiidenjoessa.

Turengin Ahilammi on monen toiminnan paikka. Hiidenjoen rannalta löytyy niin venesatama, uimaranta, koirien uimapaikka, matkaparkki kuin matonpesupaikkakin. Alueella on vireillä asemakaaba ja asemakaavan muutos.

Ahilammi on jo nyt niin kuntalaisten, veneilijöiden kuin muidenkin matkailijoiden kesäinen käyntikohde, mutta olisiko sillä potentiaalia olla vielä enemmän?  Kumppanuuspöytä pohtii tätä. Sillä on käytössään 15 000 euroa alueen kehittämiseen.

Kumppanuuspöytätyöskentely on päättynyt visiotyöpajaan. Ahilammen visioksi pöytä esittää:

”Veden voimaan perustuva niin viehättävä miljöö, että sinne tullaan sekä läheltä, että kaukaa viettämään aikaa, rauhoittumaan, ulkoilemaan ja kuntoilemaan.”

Vision saatteeksi kirjattiin huoli, jos alueen kaava edistyy suunnitellusti, asuminen tulee niin lähelle rantaa, että se on ristiriidassa matkailijoiden, veneilijöiden ja kuntalaisten käytön kanssa. On tärkeää, että löydetään tasapaino alueen toimintojen yhteensovittamisessa.

Muistio 28.4.2022

Muistio 11.5.2022

Muistio 1.6.2022

Muistio 6.9.2022 ( lopputapaaminen/tulevaisuustyöpaja)

Toimenpidedokumentti