Valtuusto hyväksyi palveluverkkosuunnitelman
Valtuusto hyväksyi (1.6.2026) vuoden 2025 tilinpäätöksen. Tilikauden alijäämä oli -1,2 miljoonaa euroa eli se toteutui 0,7 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempana ja 3,8 miljoonaa euroa heikompi kuin vuonna 2024. Alkuperäinen talousarvio tehtiin -1,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
Vuosikate vuodelta 2025 oli noin 6,0 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 8,8 miljoonaa euroa. Vuosikate heikkeni toimintakulujen kasvaessa verorahoitusta ja toimintatuottoja nopeammin. Vuosikate vuonna 2025 oli 376 euroa/asukas ja 552 euroa/asukas vuonna 2024.
Talousarviomuutokset hyväksyttiin esitysten mukaisesti
Kokouksessa tehtiin useita talousarviomuutoksia kuluvalle vuodelle.
Näistä useat liittyvät talouden tasapainottamisohjelman toimiin ja näkyvät vähennyksinä toimialojen henkilöstökuluissa ja ostoissa. Lisäksi talousarviota korjataan mm. tarkentuneiden verotuloennusteiden ja valtionosuuslaskelmien mukaiseksi.
Palveluverkkosuunnitelma hyväksyttiin
Valtuusto hyväksyi palveluverkkosuunnitelman 2026 – 2040 valmistelua ja päätöksentekoa ohjaavaksi asiakirjaksi ja että sitä lähdetään toteuttamaan skenaariovaihtoehto 1 pohjalta vuoteen 2030 saakka.
Skenaariossa kunta keskittää palveluja ja vähentää kiinteistöjä hallitusti. Päiväkoteja yhdistetään ja yksityistä varhaiskasvatusta lisätään. Neljä alakoulua lakkautetaan (valtuuston päätökset 27.4.2026), opetusta keskitetään Tervakoskella ja Turenkiin rakennetaan uusi koulukokonaisuus. Kirjasto-, nuoriso- ja liikuntapalveluja karsitaan maltillisesti. Tavoitteena on vähentää käyttökuluja ja korjausvelkaa ilman erittäin suuria palveluleikkauksia. Paljon kiinnostusta herättäneestä uimahallista tehdään erillinen selvitys vuonna 2027.
Myöhemmällä ajanjaksolla 2031-2040 painopiste on nykyisten rakennusten peruskorjauksessa ja monikäyttöisyydessä. Kouluja ja päiväkoteja korjataan tarpeen mukaan, kirjasto-liikuntahallia sekä kunnantaloa uudistetaan ja sähköisiä palveluja kehitetään. Malli pyrkii säilyttämään palvelut laajemmin, mutta investointitarve on suuri.
Palveluverkkoselvitys on kokonaisuudessaan luettavissa esityslistan liitteissä. Palveluverkkoon tehtiin muutama toimenpidealoite liittyen rakennuksien ylläpitoon ja ilkivallan ehkäisemiseen sekä lasten kotihoidon kuntalisätarkasteluun.
Uusi rakennusjärjestys
Valtuusto hyväksyi myös uuden rakennusjärjestyksen, johon tehdyistä muutoksista olennaisimpia ovat:
– rakennusjärjestykseen on lueteltu luvanvaraiset ja luvanvaraisuudesta vapautetut rakennushankkeet rakentamislain mukaisesti
Määräykset haja-asutusalueella
– 2000 m2 rakennuspaikan minimikoko haja-asutusalueella säilyy (rakentamislaissa vähimmäiskoko 1000 m2)
– rakennuspaikalle sallitaan kahden erillisen omakotitalon rakentaminen
– lisätty määräys loma-asuntojen rakennusoikeudesta ranta-alueen ulkopuolella: ranta-alueen ulkopuolella loma-asuinrakennuspaikkojen enimmäisrakennusoikeus on 7 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin vähintään 100 ja enintään 300 k-m2
Määräykset ranta-alueella
– Vähimmäisetäisyydet luvanvaraisuudesta vapautettujen rakennusten osalta (esim. rantasaunat) on poistettu. Tämä korvattu 15 metriä leveän viherpeitteisen suojavyöhykkeen määritelmällä, mille ei saa sijoittaa rakennuksia ja rakennelmia.
– rakentamisen vähimmäisetäisyys naapurin kiinteistörajasta muutettu 5m -> 4m
– ranta-alueen vähimmäisrakennusoikeus nostettu 60 -> 80 k-m2
– hellan olemassaolo rakennuksessa määrittelee rakennuksen käyttötarkoituksen ja lupatarpeen
Lisäksi rakennusjärjestykseen on tehty korjauksia mm. aitoihin, jätekatoksiin ja laitureihin liittyen.
Kaikki muut pykälät päätettiin esitysten mukaisesti.
Valtuustoaloitteita tehtiin yksi koulujen lakkautuksista kertyneiden säästöjen ja muiden seurauksien seurannasta.
Kokouksen materiaali löytyy esityslistalta.
Pöytäkirja julkaistaan tarkistamisen jälkeen täällä.