Kunnanhallituksen talousarvioesitys: Ensi vuoden talousnäkymä koheni hieman


Janakkalan kunnanhallitus teki (27.10.2026) hyvin maltillisia muutoksia kunnanjohtajan talousarvioesitykseen. Olennaisin muutos oli 50 000 euron lisäys kaikille suunnitelmavuosille palvelusopimukseen, jolla ostetaan yrityspalveluita Janakkalan Yrityskehitys oy:ltä.

– Yksimielisessä päätöksessä näkyy kunnan tahto panostaa yrityspalveluihin ja sitä kautta lisätä elinvoimaamme, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Löytynoja.

Toinen iso muutos oli KEVAn maksuosuuden pienentäminen noin 300 000 eurolla, minkä myötä kunnan ja Janakkalan Vesi -liikelaitoksen tulos yhteensä koheni hieman. Tulos vuodelle 2027 on nyt noin 300 000 euroa alijäämäinen.

Kaikkiaan talousarvioon tehtiin toistakymmentä muutosesitystä, joiden joukossa oli ehdotus perua Viralan ja Tanttalan koulujen sulkeminen. Ehdotus kaatui äänestyksessä äänin 6-3.

– Kaiken kaikkiaan kunnanhallitus kävi perusteellista ja asiallista keskustelua kokonaisuudesta ja investoinnit käytiin tiheällä kammalla läpi, Löytynoja jatkaa.

Turengin koulukeskuksen kakkosvaiheen investointi pysyi 13 miljoonassa ja Tervakoskella pyritään selvittämään pikaisesti ns. yhteiskoulun e-siiven kunto, jotta myös Tervakoskella päästään suunnittelemaan koulukeskuksen kakkosvaihetta.

– Nämä kaksi talousarviopäivää olivat todella rakentavat ja yhteistyöhakuiset, tästä on hyvä jatkaa, kiittää kunnanjohtaja Riikka Moilanen.

Valtuusto käsittelee ja hyväksyy lopullisen talousarvion 16.11.2026.