Kouluyhteistyö
Ryhmäytys
Kun nuori astelee yläkouluun ja kokonaan uuteen vaiheeseen elämässään, se ei käy aina täysin kivuttomasti. Jotta koulu olisi muutakin kuin pakollinen paha ja nuorten säilytyspaikka koulupäivän ajan, tarvitaan ryhmän tukea, tiimityötaitoja ja sosiaalisten taitojen harjoittelua. Siten koulusta on mahdollista saada irti enemmän, kiusaaminen toivottavasti vähenee ja toisaalta samalla oppii myös työelämässä tärkeitä taitoja aivan huomaamatta. Ryhmä ei kuitenkaan aina synny sekalaisesta joukosta oppilaita aivan itsestään ja tätä varten nuorisopalvelut tekevät ryhmäyttämistyötä aivan alusta asti.
Työ painottuu seitsemännelle luokalle, mutta jatkuu silti aina yläkoulun loppuun asti. Kun luokka viimein hajoaa ja peruskoulu loppuu, voi kiinteän ryhmän surutyökin viedä aikaa.
Oppitunnit
Nuorisopalvelut toteuttavat osaltaan kunnassa ehkäisevää päihdetyötä. Yksi toteutustapa on kouluissa oppilaille pidettävät teematunnit.
Teematunteja voidaan pitää myös muista varsinaisen koulutyön ulkopuolelle jäävistä aiheista, kuten kiusaamisesta, opiskelumotivaatiosta, ryhmähengestä, seksuaalisuudesta, pelaamisesta tai muista päivänpolttavista aiheista.
Tunteja pidetään osana ryhmäytystyötä kaikille tietyn luokka-asteen luokille, mutta myös tarpeen mukaan kohdennettuina tietyille luokille esimerkiksi opettajan toivomuksesta.
Teemapäivät
Nuorisopalvelut voivat olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa myös koulujen teemapäiviä, kuten liikenneturvallisuuspäivää tai muita erityistapahtumia.
Koulunuorisotyö
Elokuun alusta voimaan tulleen, nuorisopalveluiden hakeman ja AVI:n myöntämän kahden vuoden, hankerahoituksen tarkoituksena on toteuttaa nuorisotyötä säännöllisesti kaikkien janakkalalaisten koulujen arjessa. Koulunuorisotyön painopiste on suunniteltu nivelvaiheeseen, 5./6.–7./8. luokkalaisten hyvinvoinnin tukemiseen ja resilienssin vahvistamiseen. Janakkalassa molempiin suuriin taajamiin on muodostumassa seuraavien vuosien aikana yhteiskoulut. Eskarista lukiolaisiin olevien koulukeskuksien miljöö ja toimintakulttuuri poikkeaa huomattavasti nykyisistä malleista. Siirtyminen ja muutos vaativat vahvaa moniammatillista yhteistoimintaa, jossa koulunuorisotyöllä on vahva rooli.
Nuorisopalvelujen kouluyhteistyö sisältää työskentelyn luokkien ryhmäytymisen, opiskelijoiden resilienssin, väkivallan ehkäisyn, mielenterveyden edistämisen ja päihdekasvatuksen tiimoilta. Koulunuorisotyön kautta voidaan näitä teemoja ylläpitää useimminkin. Koulu on kasvaville lapsille ja nuorille äärimmäisen tärkeä paikka, jossa he viettävät pitkän ajan vuorokaudesta. Siksi sinne on tärkeää järjestää riittävä määrä kohtaavia aikuisia ja enemmän tukea kasvulle ja yhdessäololle.
Erityisnuorisotyö kouluissa
Erityisnuorisonohjaaja on mukana yhteiskoulujen arjessa ja toteuttaa yhdessä koulun henkilökunnan kanssa esimerkiksi pienryhmätoimintaa ja erilaisia projekteja.