Vanhakylä ja Lepola

Vanhakylä on nimensä mukaisesti entistä Tervakosken taajaman keskusaluetta. Tehdas rakennutti historiansa aikana alueelle huomattavan määrän erilaisia asuinrakennuksia työntekijöilleen ja myöhemmin edesauttoi työntekijöidensä rakennushankkeita myymällä edullisia tontteja ja myöntämällä rakennusluottoja.

Aika ajoin vaivasi suoranainen asuntopula, eikä sitä edesauttanut työsuhdeasunnoissa asuvat eläkeläiset. Niinpä heille päätettiin vuonna 1935 rakentaa oma asuntoalue Lepola. Se rakentui kahdessa vaiheessa. Uudemmat talot 1940-luvulta ovat Heimo Kautosen suunnittelemia. Paperitehdas lahjoitti asunnot Janakkalan Palvelutalosäätiölle vuonna 1984. Rakennukset myytiin 2000-luvulla edelleen uusille omistajille.

 

Vanha mummo sitoo huiviaan eläkeläisasuntojen edessä.