Mopoja rivissä ilta-auringossa.

Kuntaan on tullut ehdotus kumppanuuspöydästä, joka pohtisi mopopajatoiminnan käynnistämistä Turenkiin. Turengissa aikaisemmin ollut mopopajatoiminta on hiipunut, mutta tarve ei ole kadonnut.

Mopopajatoiminta vaatii niin tiloja, tarvikkeita kun osaajiakin ohjaamaan nuoria. Koetko, että sinulla olisi ideoita tai ratkaisun avaimia mopopajan käynnistämiseen? Olitko mukana aikaisemmassa toiminnassa, toisitko osaamisesi tähän kumppanuuspöytään?

Ensimmäinen tapaaminen ke 6.9.2023

Tapaamisessa todettiin, että suurin haaste toiminnan uudelleen käynnistämisessä on uuden tilan löytyminen. Sen pitäisi olla keskeisellä paikalla. Samalla kuitenkin sen verran sivulla, että myös pihalla voi kokeilla ajoneuvoa. Sijainti vaikuttaa siihen kuinka paljon hang around -porukkaa tulee paikalle. Pieni välimatka keskustaan olisi siksi hyväksi.

Janakkalan Nuorison Tuki ry olisi valmis jatkamaan toiminnan pyörittämistä, mikäli tila löytyy.
Sovittiin, että tilaa etsitän avoimella haulla somessa sekä selvittämällä tiedossa olevia potentiaalisia tiloja.

Tilan vaateet ovat:

  • noin 100 -150 m2
  • vesipiste
  • WC
  • lämmitys
  • lattiakaivo olisi hyvä tai esim vesipiste ulkona
  • lukittava kaappi/osa
  • Toimintaa olisi noin 1 -2 krt /viikossa.

Toinen tapaaminen 27.9.

Mahdollinen tila on löytynyt optimaalisella sijainnilla lähellä Turengin keskustassa.
Tilan omistaja oli tilaisuudessa läsnä ja hänen kanssaan keskusteltiin siitä, millaista käyttö olisi ja mitä tila vaatii, ennen kuin se olisi käyttövalmis. Todettiin, että mahdollinen pajatoiminnan aloitus olisi noin marraskuun puolivälissä. Tilan omistaja varmistaa vielä, onko kyseinen tila käytettävissä ja miettii vuokran määrän.
Nuorilta on kysytty kiinnostusta pajatoimintaan ja sitä vaikuttaisi olevan. Seuraava tapaaminen pidetään käsittelyssä olevassa hallissa, mikäli omistaja edelleen näyttää suunnitelmille vihreää valoa.

Seuraava tapaaminen on 11.10. klo 16.30


Kumppanuuspöydässä haetaan yhdessä luovia ratkaisuja kulloinkin kyseessä olevaan teemaan. Pöydällä on myös käytössään jonkin verran rahoitusta ratkaisuideoiden toteuttamiseen.

Tutustu kumppanuuspöytätyöskentelyyn ja ilmoittaudu mukaan!

Ilmoittaudu Mopopaja-kumppanuuspöytään