Meluilmoitus
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus rakentamisesta, yleisötilaisuudesta tai muusta tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä ympäristölupaa edellyttävästä toiminnasta, yksityishenkilön talouteen liittyvästä toiminnasta tai puolustusvoimien toiminnasta. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen toimenpiteeseen ryhtymistä tai toiminnan aloittamista, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa.
Hellberg Aino
ympäristötarkastaja
Ympäristö
Ympäristöluvat, maa-ainesluvat, jätevedet, meluilmoitukset, ylijäämämaat
Lomalla 17.7.-30.7.
Juttilantie 1,
14200
Turenki