Pyöräilijä kesäisellä Raimansuon metsäpolulla.

Janakkalan harjupoluille pääsee helposti myös junalla. Turengin asemalta on kivenheitto kivoille patikkapoluille ja ennen niille suuntaamista on helppo täydentää eväsreppua taajaman kaupoissa.

Harjuilla voi tehdä lenkin ja palata Turenkiin tai jatkaa matkaa Hämeenlinnan tai Ryttylän asemilta.

Molemmat reitit ovat myös maastopyöräilijöiden suosiossa.

Patikkareitti Hämeenlinnan ja Ryttylän välissä.

Harjupolku

Turenki-Ryttylä n. 20 km
Turengista kulkee yhtenäinen harju aina Hausjärvelle saakka. Reittiä ei ole merkitty maastoon, mutta harjulla kulkee polkuja, joita on helppo seurata esim. mobiilikartan avulla.

Matkan varrella on mm. Janakkalan Ladun laavu sekä Kiipula monipuolisine palveluineen. Kiipulasta voi myös varata majoituksen, jos kaikkiaan 20 km taival on yhdelle päivälle liikaa.

Suota ja cityä

Turenki-Hämeenlinna n. 17 km

Turengin kupeessa sijaitsevan Kalpalinnan harjumaaston kautta pääsee Raimansuolle ja sieltä pitkoksia pitkin Miemalan luonnonsuojelualueen kautta Hämeenlinnan keskustaan. Reitti kulkee vankila-alueen läpi, mutta kulku on sallittu merkittyä reittiä pitkin.

Toisin päin kuljettuna Hämeenlinnasta Turenkiin junanlähtöä voi odottaa vaikka aseman läheisyydessä Ahilammin rantalaavulla. Laavulle voi ostaa polttopuita mobiilimaksulla.