Walk in terapia alkaa Janakkalassa

Janakkalassa saa uutta matalan kynnyksen keskusteluapua, kun Walk in terapia alkaa Turengin yhteiskoululla ja lukiolla 25.3.2026

Walk in terapia on käynti kerrallaan toteutuvaa terapeuttista työskentelyä, joka pohjautuu lyhytterapian periaatteisiin sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen työskentelyotteeseen. Walk in terapia on maksutonta ja anonyymia keskusteluapua, joka on suunnattu valtakunnallisesti erityisesti alle 29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Halutessaan nuori voi käydä keskustelemassa useammankin kerran. Uudessa istunnossa saattaa kuitenkin olla eri terapeutti. Janakkalassa pääsemme aloittamaan Walk in terapian Turengin yhteiskoululla ja lukiolla 25.3.2026. Janakkalassa toiminta on suunnattu sekä yläkoulun oppilaille että lukion opiskelijoille.

Walk in terapia sopii kaikille, jotka kokevat tarvetta keskustella. Tapaamisessa käsitellään niitä asioita, joista nuori haluaa puhua. Walk in terapia sopii esimerkiksi elämän solmukohtien, kriisien, haasteiden, elämän suunnan pohtimisen, oman identiteetin, ihmissuhteiden tai vaikkapa tunne-elämän kysymysten käsittelyyn. Keskustelemaan voi tulla, oli asia pieni tai iso. Walk in terapia ei ole mielen sairauden hoitoa, mutta siitä voi olla apua mielen sairauden kanssa pärjäämiseen esimerkiksi tilanteessa, joissa nuori odottaa pääsyä psykoterapiaan. Walk in terapiaan pääsee nopeasti.

Tapaamisessa työskennellään ratkaisukeskeisen lyhytterapian menetelmillä. Nämä tavat painottavat vahvuuksien tunnistamista, ratkaisujen rakentamista menneisyyden pohtimisen sijaan, tulevaisuuden toivotun tilanteen kuvaamista sekä tavoitteiden ja keinojen pohtimista.

Walk in terapiaan voi vain saapua päivystysaikana ilman ajanvarausta tai lähetettä. Jos Turengin Walk in terapia saa suuren suosion ja tulijoita olisi paljon, otamme käyttöön ajanvarauksen. Keskustelu on asiakkaan halutessa nimetöntä ja käynnistä ei jää nuoreen liittyviä kirjauksia.
Terapeuteilla on soveltuva pohjakoulutus sekä lyhyt- tai psykoterapeutin pätevyys tai he ovat terapeuttiopiskelijoita.

Walk in terapiaa toteutetaan kasvokkain noin 30 paikkakunnalla ja yli 50 toimipisteessä muun muassa kuntien, seurakuntien ja järjestöjen toimesta. Walk in terapiaa tarjotaan myös verkossa videovälitteisesti. Lasten ja nuorten keskus koordinoi toimintaa valtakunnallisesti. Janakkalassa toiminnasta vastaa kunnan nuorisopalvelut. Toistaiseksi emme pysty pitämään vastaanottoa joka viikko, vaan lähetämme Wilmassa tiedon, milloin Walk in terapiaa on saatavilla keväällä 2026. Kesän aikana teemme töitä, jotta saamme mukaan enemmän terapeutteja ja saisimme syksyllä toiminnasta viikoittaista.