Vuoden positiivisin, vuoden yhdistys ja Janakkala-stipendiaatti julkistettiin Tervafesteillä
Janakkala-stipendi Nea Tillille
Janakkala-stipendi 2024 on myönnetty Janakkalan Janan riveissä kilpailevalle paraurheilija Nea Tillille.
Tilli on kisannut yleisurheilussa jo pitkään ja kerännyt palkintokaappiinsa kymmenittäin SM-mitaleita viiden eri lajin parista. Viime aikoina kuulaan ja kiekkoon keskittynyt Tilli palkittiin loppuvuodesta 2023 Uudenmaan yleisurheilu -aluejärjestön Vuoden paraurheilijana ja myös oman seuransa palkinnoilla. Kausi 2023 toi Tillille kuula- ja pituusmitalit kehitysvammaisten Special Olympics -maailmankisoissa Berliinissä, yhden uuden Suomen ennätyksen, kaksi Pohjoismaiden mestaruutta ja neljä Suomen mestaruutta.
Tänä vuonna Tilli on valittu Suomen Paralympiakomitean koordinoimaan Tulevaisuuden tähdet –ryhmään ensimmäisenä kehitysvammaisena yleisurheilun puolelta. Tulevaisuuden tähdissä aloitti tänä vuonna viisi uutta paraurheilun tulevaisuuden lupausta. Edellisen vuoden kokoonpanosta ryhmässä jatkaa mukana 13 urheilijaa, joten ryhmä käynnistää vuotensa yhteensä 18 urheilijan ja seitsemän eri lajin voimin. Tulevaisuuden tähdet -ryhmään valitaan vuosittain noin 20 omassa lajissaan nousevaa paraurheilijaa valmentautumaan pidemmälle kohti huippu-urheilun vaatimaa tasoa. Suurin osa urheilijoista jatkaa mukana ryhmässä muutaman vuoden ajan.
- Nea on älyttömän iloinen ja rohkea urheilija, joka tekee kaikkensa pärjäämisen eteen, niin harjoituksissa kuin vapaa-ajalla. Urheilu on iso osa hänen minäkuvaa, kuvailee valmentaja Esa Virkki.
Janakkalan vuoden yhdistys 2024 on partiolippukunta Janakkalan Ilvekset
Janakkala kunta muistaa vuosittain, nyt kolmatta kertaa, yhtä Janakkalassa toimivaa yhdistystä vuoden yhdistys –tittelillä. Vuoden yhdistykseksi 2024 on nimetty partiolippukunta Janakkalan Ilvekset.
Janakkalan Ilvekset on aktiivinen partiolippukunta, joka täyttää tänä vuonna 95 vuotta.
Lippukunnalla on aktiivista matalankynnyksen toimintaa janakkalalaisille lapsille ja nuorille, sekä perhepartiotoimintaa perheille. Lapsi- ja nuorisotyön järjestönä Ilvekset toimivat esimerkillisenä hyvinvoinnin ja vertaissuhteiden edistäjänä. Lippukunta tekee monipuolista luontokasvatustyötä ja edistää aktiivista liikuntaa. Toiminta vastaa monipuolisesti Janakkalan kunnan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteita.
Talkootyöllä ja itse haetuilla avustuksilla on rakennettu lasten ja nuorten harrastustoiminnalle hienot puitteet, kuten hirsikämppä omalle saarelle Isojärvelle. Yhdistys on aktiivinen kunnan yhdistystoiminnan kehittäjä. Se on parhaillaankin aktiivisesti mukana luontokohteita kehittävässä kumppanuuspöydässä ottaen tehtäväkseen talkoourakoita kaikkien kuntalaisten iloksi. Lapsi- ja nuorisotyön lisäksi yhdistys on mukana veteraanipäivän järjestelyissä vuosittain. Yhdistys palkitaan kunniakirjan lisäksi 500 euron palkkiolla, jonka se voi käyttää jäsentensä ilahduttamiseksi haluamallaan tavalla.
Janne Lindberg Janakkalan positiivisin 2024
Janakkalan positiivisimmaksi 2024 on valittu Tervakosken Padon valmentaja Janne Lindberg.
”Tervakoskesta on tullut alueen futsalin mekka”, ”Tervakosken Pato tekee futsal-historiaa” ”Tervakosken Pato jatkaa rynnistystään futsalissa” kirjoittaa media ja siitä on pitkälti kiittäminen Janne Lindbergiä.
Lindberg on potkinut palloa Tervakosken Padon riveissä jokseenkin koko ikänsä, pelaten ja viimeiset 35 vuotta valmentaen, ensin jalkapalloa ja nyt futsalia. Lindberg toi futsalin Patoon ja on seuran huikean lajimenestyksen kantavia voimia. Tällä hetkellä hän valmentaa Futsal Ykköseen noussutta miesten edustusjoukkuetta sekä poikien P19-joukkuetta, joka pelaa SM-liigassa.
Paitsi todistetun hyvä valmentaja, Lindberg on kaikessa toiminnassaan ystävällinen, uskollinen ja luotettava joka paikan tekijä, joka ei laske yhteiseksi hyväksi tehtyjä talkootunteja.
Pato on huikealle futsal-tarinallaan nostanut Tervakosken urheilusivujen otsikoihin, tuonut paikkakunnalle vetovoimaisia tapahtumia ja lisännyt paikkakunnan yhteisöllisyyttä. Liikuttaessaan kaiken ikäisiä kuntalaisia eri jaostoissaan seura tekee kokonaisuudessaan elintärkeää työtä.