Rakkausviikko Janakkalassa on monen toimijan yhteinen kulttuurihyvinvointiponnistus

Janakkalassa vietetään helmikuussa 9.-15.2.2026 Rakkausviikkoa, joka tuo kuntaan monipuolisen ja lämminhenkisen tapahtumakokonaisuuden.

Viikon ohjelma on syntynyt useiden paikallisten ja alueellisten toimijoiden yhteistyönä, tarjoten kuntalaisille ja tapahtumavierailijoille elämyksiä, kulttuuria ja yhdessäoloa. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia ja avoimia kaikille.

Rakkausviikon sisältö ulottuu koskettavasta taiteesta ja musiikista lasten ja perheiden iloon sekä liikunnallisiin ja yhteisöllisiin tapahtumiin.

Rakkausviikon ohjelma käynnistyy Janakkalan pääkirjastossa Rakkauslauluilla. Tunnelmallisessa konsertissa maanantaina 9. helmikuuta klo 18 solisteina esiintyvät Matti Hyvönen, Teuvo Berg ja Jouko Viita-aho. Musiikista vastaa Timo Hilden ja runonlausunnasta Leena Viita-aho. Matti Hyvönen tunnetaan nuoruudessaan mm. Suomen Ropertino Loretti – laulukilpailun voitosta ja Mauno Kuusiston näyttelijänä elokuvasta Kertokaa se hänelle. Sittemmin Matti on laulanut Tampereen alueoopperassa. Teuvo Berg on paikallinen laulaja, joka on menestynyt useissa laulukilpailuissa. Janakkalassa asuvat Jouko ja Leena Viita-aho ovat pitäneet yhdessä lukuisia yhteiskonsertteja.

Janakkalan kirjastossa on koko tapahtumaviikon esillä VEERAT-hankkeen tuottama Voitko kuunnella minua? -runonäyttely, joka on koostettu naisten vertaisryhmissä syntyneistä runoista. Runot käsittelevät elämää, lähisuhdeväkivaltaa ja toivoa. Ne ovat rakentuneet yhteisen kirjoitustyöskentelyn kautta, jossa yhden runon rakentamiseen osallistui useita naisia. Runoissa kuuluu siis sekä yksilön, että yhteisön ääni. Näyttelyn sarjakuvat ovat sarjakuvataiteilija Emilia Laatikaisen käsialaa.

Keskiviikkona 11. helmikuuta klo 18 Janakkalan pääkirjastolla voi kokea rauhoittavan musiikki- ja luontokuvaelämyksen, kun Rolf Wirtanen vie yleisön Lapin erämaihin luontokuvien ja erämaassa syntyneiden balladien kautta. Kansantaiteilija, kairankulkija, valokuvaaja, muusikko Wirtanen on valinnut esitykseen 148 valokuvaa, jotka vaihtuvat hitaasti ja rauhallisesti musiikin lomassa. Säveliksi ja sanoiksi on puettu ajatuksia kitaraa soittaen ja laulaen, erämaassa syntyneitä balladeja. Esitys kestää noin 50 minuuttia ja tarjoaa kuulijoilleen terapeuttisen hengähdyshetken arjen keskellä.

Torstaina 12. helmikuuta klo 13 Janakkalan pääkirjastossa järjestettävä olohuonemuskari kutsuu mukaan laulamaan ja soittamaan kaikenikäiset vauvasta vaariin. Noin 40 minuuttia kestävä muskarituokio tarjoaa musiikin iloa yli sukupolvien. Tuokio on osana kunnan järjestämää ikääntyvien olohuonetoimintaa ja Rakkausviikkoa. Perinteiset lastenlaulut ovat kuin näkymättömiä siltoja sukupolvien välillä ja vaalivat kulttuuriperintöä. Kun tuttu sävel alkaa soida, isovanhemmat, vanhemmat ja lapset löytävät itsensä saman melodian ääreltä – hyräillen, taputtaen tai leikkien, jokainen omalla tavallaan. Tuokion ohjaa Janakkalan kulttuurituottaja Satu Ristola.

Perjantaina 13. helmikuuta Tervakosken uimahallissa järjestetään vesidisco lapsille ja lapsenmielisille discoilijoille. Ystävänpäivänä lauantaina 14. helmikuuta uimahallissa on voimassa ystävänpäivätarjous, jolloin kaksi pääsee uimaan yhden hinnalla. Tervakosken elokuvateatterissa Ystävänpäivän kunniaksi leffaliput ja herkut pakettitarjouksena lasten ja aikuisten elokuvanäytöksiin.

Lauantaina 14. helmikuuta klo 10–14 Tervakosken kirjastossa vietetään Lasten lauantaita, jolloin ohjelmassa on nukketeatteri Marjutun esitys Lumikuningattaren salaisuus kahdesti, klo 10 ja klo 12. Lisäksi lapsille on tarjolla korupajaa, kasvomaalausta sekä taikailmapallo-eläimiä. Kirjastossa on esillä ystävyysteemaisia kirjoja ja värityspiste on avoinna klo 14 saakka.

Ystävänpäivän iltapäivänä lauantaina 14. helmikuuta klo 14–16 Turengin liikuntahallissa kuullaan Vanaja Big Bandin Big Band Fiesta! -konsertti. Liput ovat myynnissä ovelta sekä lippu.fi-palvelussa. Noin kaksi tuntia kestävä Vanaja Big Bandin lattarikonsertti tuo Etelä-Amerikan kuumat rytmit Turengin talven keskelle. Konsertti vie kuulijansa musiikkimatkalle Brasiliaan ja Karibian saarille – ja Hollywoodissakin piipahdetaan. Luvassa on rauhallista bossa novaa ja riemukasta sambaa, kuumia mamborytmejä ja latin jazzin groovea. Vanaja Big Band tarjoilee latinotunnelmia isolla orkesterilla ja kolmella laulusolistilla. Luvassa on rytmikkäästi svengaava konsertti. Vanaja Big Band on hämeenlinnalainen iso viihdeorkesteri, joka on tuttu esiintyjä kotikaupunkinsa toreilla, puistoissa ja konserttisaleissa. Laulusolisteina konsertissa esiintyvät Johanna Laukkanen, Anne Tamminen ja Jaakko Kulomaa. Orkesteria johtaa kapellimestari Viljami Heikkinen. Väliajalla yleisöä palvelee Kahvila Kirjaston kulman puffetti.

Rakkausviikko huipentuu sunnuntaina 15. helmikuuta klo 14–16 Tervakosken Seuratalolla järjestettäviin koko perheen Laskiaisbileisiin. Pienemmille lapsille, 3-9-vuotiaille suunnatussa tarinakonsertissa esiintyy klo 14 Lastenorkesteri Nukku, joka yhdistää musiikillisen tarinankerronnan ja riemukkaan musisoinnin. Nukku-lastenorkesteriin kuuluvat muusikot Josefiina Mustonen, Janne Tapani ja Aino Juurilainen. Maksuttoman konsertin Janakkalaan mahdollistaa Suomen kulttuurirahaston työskentelyapuraha. Klo 15 lavalle nousee Rapfaija tuomaan energistä tunnelmaa ja nostattamaan tunnelman kattoon. Rapfaijan konsertin tarjoaa Janakkalan MLL, joka vastaa myös tapahtuman aikana buffasta (maksuvälineinä käteinen ja MobilePay).

Rakkausviikko Janakkalassa kutsuu kokemaan kulttuurielämyksiä yhdessä arjen keskellä. Löytämään yhdessä olon iloa osallisuuden kautta, vahvistamaan kestävää hyvinvointia.

Tervetuloa mukaan tapahtumiin!

Ristola Satu

kulttuurituottaja
Kulttuuri

Kulttuurihyvinvointi, kulttuuritapahtumat, kulttuurikasvatus

Koulutie 2 A, 14200 Turenki