Palveluverkkosuunnittelun ohjausryhmä linjasi valmistelun periaatteet: avoimuus ja osallisuus
Janakkalan palveluverkkosuunnittelua ohjaava ohjausryhmä linjasi 6.5.2025 pidetyssä ensimmäisessä kokouksessaan mittavan valmistelutyön periaatteet.
Ohjausryhmä pitää tärkeänä, että palveluverkkoa tarkastellaan pitkällä tähtäimellä piirtäen kuvaa tulevaisuuden Janakkalasta yli vaalikausien. Jotta työ onnistuu, se vaatii kaikilta osapuolilta, niin luottamushenkilöiltä, kunnan henkilöstöltä kuin kuntalaisilta, vahvaa sitoutumista. Tästä syystä palveluverkkosuunnittelun valmistelun ja toimenpanon periaatteiksi linjattiin avoimuus, vuorovaikutteinen viestintä ja monipuolinen osallistaminen. Ohjausryhmä nosti tärkeimmiksi periaatteiksi avoimuuden ja osallisuuden.
Poliittinen ohjausryhmä päätti tiedottaa jokaisesta kokouksestaan. Lisäksi muistiot ja muu aineisto tulee kaikkien nähtäville kunnan nettisivuille. Ohjausryhmä pitää tärkeänä kasvokkain kohtaamisia monikanavaisen osallistamisen ja viestinnän rinnalla.
Ohjausryhmän jäseniä ovat valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, sivistyslautakunnan, hyvinvointilautakunnan, teknisen lautakunnan puheenjohtaja. Uusi kunnanhallitus tulee päivittämään poliittisen ohjausryhmän kokoonpanoa kokouksessaan 16.6.2025. Ohjausryhmän kokouksissa esittelijänä toimii kunnanjohtaja ja sihteerinä kehittämispäällikkö.
Palveluverkon arvioinnissa tarkastellaan toimintaympäristön muutoksia ja tulevaisuuden näkymiä (esim. väestömuutokset, työpaikka- ja työvoimatarjontaan liittyvät muutokset, lainsäädännölliset muutokset, palvelutarpeiden ja järjestämisen ennakointi, rahoitus- ja kustannusmuutokset sekä peruskorjaus- ja uudisrakennustarpeet). Suunnitelman tavoitteena on, että kiinteistöjen määrä vähenee ja monikäyttöisyys lisääntyy. Tarkoituksena on myös arvioida uudenlaisia palvelumalleja kuten esimerkiksi liikkuvia palveluita.