Muutoksia koululaisten iltapäivätoiminnan maksuihin

Sivistyslautakunta päätti 18.2.2026 talouden tasapainotusohjelman velvoittamana muutoksista koululaisten iltapäivätoimintaan 1.8.2026 alkaen.

Toimintamaksu on aikaisemman 110 euron sijaan 150 €/kk perheen ensimmäisestä lapsesta ja seuraavista lapsista 75 €/kk ja se peritään, jos perheen yhteenlasketut bruttotulot ovat yli 4 000 €/kk.
Kunta ei enää kuljeta oppilaita toiseen kouluun iltapäivätoimintaan.

Kuluvana lukuvuonna niistä kouluista, joihin ei ole muodostunut iltapäivätoiminnan ryhmää, oppilaita on kuljetettu lähimpään kouluun, jossa iltapäivätoimintaa on järjestetty. Tästä syntyy noin 7 600 euron kuljetuskustannukset.

Myös iltapäivätoiminnan valtionosuudet laskevat. Vuonna 2025 saatiin valtionavustusta 104 244 euroa ja asiakasmaksutuotot olivat 96 292 euroa. Vuonna 2026 tulemme saamaan valtionosuutta 77 602 €.

Iltapäivätoimintaan osallistuu tällä hetkellä 122 oppilasta. Näistä oppilaista 27,05 % (33 oppilasta) ei maksa toimintamaksua.

Sivistyslautakunnan pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen täällä.