Tervakoski_rauhala

Janakkala lyhyesti

Janakkala sijaitsee Suomen Kasvukäytävän keskipisteessä, Helsingin ja Tampereen puolivälissä, tunnin matkan päässä kummastakin kaupungista. Naapurikaupungit ovat etelässä Riihimäki ja pohjoisessa Hämeenlinna.

Sekä moottoritie että Suomen päärata halkovat Janakkalaa, taajamajunat pysähtyvät Turengin Asemalla.

Janakkalassa on kaksi taajamaa, Puuhamaasta tuttu, Suomen vanhimman edelleen toimivan paperitehtaan ympärille rakentunut Tervakoski sekä niin ikään teollisuuden, sokeri- ja jäätelötehtaiden sekä rautatien kasvattama Turenki. Janakkalassa on useita aktiivisia kyliä, kuten Tarinmaa, missä sijaitsee keskiaikainen Pyhän Laurin kirkko, Koulutuskeskuksestaan tunnettu Kiipula ja näyttelijälegenda Ida Aalbergin kotikylä Leppäkoski. Kylien ja taajamien sivuille.

Luontoa hallitsevat komeat pitkät harjut ja lukuisat pienet järvet ja lammet sekä joet, joita pitkin on vesiyhteys Hämeenlinnaan ja Vanajanselän kautta Tampereelle saakka. Tutustu Janakkalan luontoon.

  •  Janakkala kuuluu Kanta-Hämeen maakuntaan
  •  Pinta-ala on 586 km2, josta vesistöä 37 km2
  • Asukkaita on noin 16 900, joista Turengissan n. 7 660  ja Tervakoskella n. 4200
  • Suurimmat työnantajat Janakkalan kunnan lisäksi ovat Kiipulasäätiö, Lidl Suomi Ky, Valio Oy, Tervakoski Oy, Suomen Nestlé Oy sekä Kolmeks Oy.
  • Tuloveroprosentti 20,50 %. (2016)