Näytä kaikki tapahtumat

KOKOELMA näyttely – Vesa Mäkinen

Kulttuurikonttori, Lukiokatu 16, Hämeenlinna

Hämeenlinna

TAITEILIJAN SANOIN
Kolmesta itsenäisestä teoksesta koostuvan näyttelyn teemoja ovat vuorovaikutus, moninaisuus sekä muutos. Kaikki näyttelyn teokset on tehty eri tekniikoilla ja näyttelyssä yhdistyy valokuva-, video-, ääni- sekä abstraktin kuvataiteen perinteitä. Samalla kun näyttely pohtii erilaisia aspekteja maailmasta, teokset käsittelevät myös edellä mainittujen esitystapojen ominaispiirteitä. Teoskokonaisuuden lisäksi näyttelyn nimi viittaa myös monitahoiseen todellisuuteen ja sen muodostumisprosessiin, sekä kulttuuriympäristöön, minkä osana kaikki toimimme. Museaalisessa kontekstissa kokoelma tavallisesti mielletään järjestelmällisesti kerätyksi ja hoidetuksi kokonaisuudeksi, mutta kuten museoneuvos Juhani Kostet on todennut, jokaisen kokoelman koostuminen on kaikesta huolimatta on paljolti myös sattuman tulosta.

BIO
Vesa Mäkisen tausta on valokuvauksessa, mitä hän opiskeli ensin Tuusulassa Pekka Halosen akatemiassa ja sen jälkeen Walesissa, Swansea College of Art:ssa. Taiteellisessa tuotannossaan Mäkinen käyttää kuitenkin monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja on tehnyt kuvataiteen lisäksi myös performanssitaidetta. Lähtökohtana useille hänen teoksille on ollut ihmisten kehittämät konseptit järjestyksestä sekä kaaoksesta, jotka ovat määrittäneet ihmisen suhtautumista ympäristöönsä.

Avajaiset lauantaina 14.6. kello 17-19. Tervetuloa!

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma on ilmainen.

Tapahtumaan ei ole esteetöntä pääsyä.

Järjestäjä

Kulttuurikonttori/ Kaputa ry