
Tontti ja talo 100 000 eurolla
Kun Turengin Moision minitonttialueelle on kolme taloa ilmestynyt kuin tyhjästä, yhtä on rakennettu jo vuoden päivät. Ja vieläkin on jäljellä sisä- ja pihatyöt. Se ei ole mikään ihme, sillä poikkeuksellisesti taloa rakennetaan pitkästä puusta ja sananmukaisesti ihan itse.
– Olin harkitsemassa kotitaloni lunastamista vanhemmiltani, kun totesin että 170 neliötä pihoineen ja pihatöineen olisi minulle aivan liian paljon. Isäni ehdotti, että eiköhän me rakenneta sinulle just sopivan kokoinen talo, 33-vuotias Teemu kertoo.

Isän sanojen takaa löytyy kokemusta ja osaamista talonrakennuksen saralta ja niinhän siinä kävi, että viime vuoden isä on viettänyt varsin tiiviisti Moisiossa talotyömaalla. ICTn parissa työskentelevä Teemu on ollut apuna minkä on päivätöiltään ehtinyt, eno teki sähköt ja äitikin on ollut mm. maalaamassa.
Rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2024 ja Teemu arvelee muuttavansa uuteen kotiinsa syksyyn 2025 mennessä. Tontiksi valikoitui pienin mitä myynnissä oli, sillä pihatyöt eivät kiinnosta.

– Alusta asti sovimme, ettei tälle projektille kaikkea vapaa-aikaa anneta, sunnuntait olemme pitäneet vapaapäivinä, Teemu kertoo.
Silti rutistus on ollut aikamoinen. Teemu vertaa projektia varusmiespalvelukseen, taaksepäin kun katsoo kokemus on ollut huikea, mutta hammasta on purtu ”märässä metsässä rämpimisen” hetkinä.
– Olen oppinut tämän projektin myötä ihan järkyttävän paljon uusia asioita. Jos puumajaa ei lasketa, itselläni ei ollut rakennuskokemusta lainkaan.

Talossa on 85 neliöitä, tupakeittiö, kaksi huonetta, sauna, kodinhoitohuone sekä lämmin varasto. Pääsuunnittelijalle, Mikko Koivulle annettiin kaksi lähtökohtaa, iso työhuone ja kaksi vessaa, jotta kemuissa ei tarvitse jonottaa. Yhden talon kokemuksella Teemu korostaa suunnittelun tärkeyttä, jokaikisen pistorasian paikkaa myöden.
– Jos tässä talossa on jotain, mihin en ole tyytyväinen, niin se on sitten 100 % oma vikani, Teemu toteaa ja tulevaa työhuonetta silmäillessään nauraa sen olevan ehkä jo vähän turhankin iso.
– Mutta en kadu.

Motivaattorina vuoden hullunmyllyssä on toiminut raha. Teemu laskee, että itse tehtynä talo on noin 100 000 euroa halvempi kuin valmistalo.
– Nyt rahaa tonttiin ja rakentamiseen on mennyt 100 000 euroa ja vielä kuluu 20 000 tai korkeintaan 30 000 euroa että pihallakin on valmista. Yksi onnenkantamoinen meille oli rakennustarvikekaupan konkurssiloppuunmyynti, mistä hankittiin edullisesti mm. laatat ja tapetit.
Myös omasta puusta tehtyä puutavaraa pystyttiin käyttämään jonkun verran.
– Kai se isä oli aavistellut, että joskus tulee käyttöä, kun oli sahauttanut kaikennäköistä jemmaan.
Lisäksi Teemu kiittelee paikallista Kauppamiehet Aaltonen Oy:ta, mistä saatiin tavaraa läheltä edullisesti ja vähän neuvojakin kaupan päälle.

Talon rakentamista harkitsevia Teemu kehottaa suunnittelemaan sellaisen, missä itse tykkää asua. Lähtökohta on huono, jos jo rakentamisvaiheessa miettii esimerkiksi jälleenmyyntiä.
– Ja jos ryhtyy tällaiseen omatoimiurakkaan, on syytä varmistaa, että aitoa osaamista löytyy joko itseltä tai siltä sukulaiselta, joka hommaan (maksutta) ryhtyy.
– Näillä pienillä tonteilla on syytä varautua myös maansiirtoon, en tiedä mihin me oltaisiin talon paikalta kaivetut maamassat siirretty, ellei olisi toisaalla omaa maata.
Tsemppiä Teemulle loppurutistukseen!
Lisätietoja Moision tonteista.
Teksti ja kuvat: Leena Joutsenniemi