
Neljäs kerta toden sanoo
Harri Rapo päätti vaimonsa Tiinan kanssa, että kunhan molemmat jäävät eläkkeelle, iso itse rakennettu omakotitalo Turengin Pirttimäessä myydään ja muutetaan rivitaloon.
Ja niin he tekivät, talo meni kaupaksi ensinäytöllä ja rivitalokoti löytyi kivalta alueelta Parolasta.
– Mutta 3 kuukautta sitä riitti minulle. Istuskelin sohvalla jo iltapäivästä odottelemassa, että illan tv-ohjelmat alkaisivat, Harri nauraa.
Nyt Harri rakentaa taas ja on elementissään sahanpurun keskellä. Talonrakentajana myös työuransa tehnyt Rapo rakentaa omalle perheelleen jo neljättä taloa. Niistä ensimmäinen on Hämeenlinnassa ja loput Turengissa.

– Talomme Kauriinmaalla jäi pieneksi, tyttäret perheineen joutuivat vieraillessaan yöpymään pihalla asuntoautossa. Se ei käynyt luonnolleni, piti rakentaa isompi talo.
Nyt ylimääräisille neliöille ei ole enää tarvetta vaan rakentumassa on kompakti 80 neliön koti Turengin Moision minitonttialueelle. Pariskunta poimii omakotitaloasumisesta rusinat pullasta ilman siivottavia neliöitä tai isotöistä pihaa.
– Olen aina tykännyt hoitaa puutarhaa ja kasvimaata. Onhan se ollut vastapainoa päivätyölle, mutta nyt salaatit ja vihannekset ostetaan kaupasta ja nautitaan pienistä muunlaisista piha-askareista. Pihalle tulee mm. huvimaja, Harri paljastaa.

– Haluamme, että jatkossa aikaa jää talonhoidon sijaan harrastuksille; metsästykselle ja kalastukselle, virittelemme uudestaan myös karavaanaritouhuja.
Turengissa viehättää paikkakunnan koko, se on sopivan pieni mutta silti kaikki palvelut löytyvät ihan vierestä.
– Ladullekin pääsen omasta pihasta.

Rakentuva talo on mahdollisimman yksinkertainen niin pohjaltaan kuin talotekniikaltaan, 2 huonetta + tupakeittiö sekä lämmin varasto/askartelutila.
Talo on Precut-talo eli mm. runko on toimitettu tontille määrämittaisena.
Vaikka rakentaakin itse, Harri laskee talolle kuitenkin tulevan hintaa yli 200 000 €, sillä rakennusmateriaalit ovat edelleen kalliita.
– Aina on kuitenkin oikea aika rakentaa itselle tai omalle perheelle talo.
Perustusten teko alkoi viime maaliskuussa, ulkopuoli alkaa olla valmis ja työmaa siirtyy sisäpuolelle. Muuttopäivää ei ole laitettu kalenteriin.
– Eikä laiteta. Olen rakentanut yli 20 taloa ja aina on ollut kiireinen aikataulu. Nyt ei ole – eikä tule.
Tutustu Moision minitonttialueeseen.
Teksti ja kuvat: Leena Joutsenniemi