Northern Lights BBQ:n jättimäinen vaunu ruokkii kesän festariväkeä
Viime kesänä tervakoskelainen Aki Ahonen oli tiiminsä ja 12 pallogrillin voimin grillaamassa Nokian panimon Grill&Chill BBQ Festivaaleilla. Sään suosima tapahtuma keräsi yli 10 000 kävijää, eikä pallogrilleistä saatu mitenkään ulos sitä määrää ruokaa mitä olisi mennyt kaupaksi.
– Silloin päätin, että hommaan sellaisen grillin, josta ei ainakaan kapasiteetti lopu kesken, Ahonen kertaa.
Brisketiä burgerina.
No ei lopu enää, kunhan Aki ehtii hakea uuden vastavalmistuneen grillinsä Keski-Euroopasta kotiin Janakkalaan. Pituutta komistuksella on 7,3 metriä, omapaino 2,7 tonnia ja savustinkammioita neljä.
– Ei tule toista yhtä isoa vastaan ainakaan Suomessa, Ahonen tietää.
Vastavalmistunut jätti odottaa jo Akia Keski-Euroopassa.
Sen kapasiteetti on noin 2500 ruoka-annosta yhden päivän aikana. Määrän valmistamiseen ja myyntiin tarvitaan 6-8 työntekijää grillin ympärille. Ja lukusia leppä- tai tammiklapeja.
– Itseni lisäksi meillä on 1 vakituinen työntekijä, muutama keikkalainen ja muut kutsutaan vuokrafirman kautta keikoille.
Koska kapasiteetista aiotaan ottaa kaikki irti, grilliä ei ihan pienissä kyläjuhlissa nähdä vaan tähtäimessä on iso kala, kesän musiikkifestarit ja muut suurtapahtumat, tänä kesänä Suomessa ja jatkossa kenties ulkomaillakin. Suurtapahtumia on tällä hetkellä sovittuna 20 kappaletta.
– Tiedossa on parikin tiukkaa pitkän matkan maantieteellistä siirtymää ja keikkoja, joilla painetaan tiistaista sunnuntaihin.
Aki Ahonen
Mitä grillissä sitten tulee savustumaan?
– Meillä ei ole mitään vakiolistaa, sillä menu sovitaan aina tapahtumajärjestäjän kanssa ja tietenkin koko ajan kehitetään jotain uutta.
Suunnitelmissa on kuitenkin valmistaa barbequeklassikko briskettiä, ribsejä, possunposkia ja pulled porkia. Myös kasvissyöjät huomioidaan.
– Olen juuri testaillut erilaisia vegeruokia ja nekin ovat jäätävän hyviä, Aki kertoo.
Tofua ja musatapapupihviä
Lihasta riippuen kypsentäminen kestää kuudesta 12 tuntiin, suoralla grillitulella saadaan tarvittaessa nopeastikin evästä asiakkaalle.
Mutta mikä saa sairaanhoitajan ja hoitotyön opettajan heittäytymään täysiaikaiseksi grillimaisteriksi, ostamaan 23 grillin jatkoksi vielä yhden ja kiinnittämään hurjan summan rahaa laitteeseen, raaka-aineisiin ja myyntipaikkoihin ilman takeita tuloksesta?
– Noh, festari- ja tapahtumaväki on yhteisöllistä ja meininki leppoisaa. Vaikka nälkäisiä asiakkaita olisikin pitkä jono, kiire on ihan erilaista kuin sairaanhoitajalla.
Lempeän jättiläisen tulikoe on näillä näkymin Turun Kevätmessuilla 12.-14.4.2024 Keikkakalenteri julkaistaan kokonaisuudessaan kevään mittaan.
Onnea matkaan!