Janakkalan Viihdekuoro on syksyllä1988 perustettu vajaan 30 laulajan sekakuoro – syksyllä 2019 kuorossa on aloittanut harrastuksensa 8 sopraanoa, 8 alttoa, 5 tenoria ja 5 bassoa. Kuoron taiteellisena johtajana on toiminut marraskuusta 2010 syksyyn 2019 muusikko Ilona Ala-Leppilampi. Syksyllä 2019 kuoron uutena taiteellisena johtajana aloitti kuoronjohtaja Seppo Nietula Hyvinkäältä. Hänellä on pitkä kuoronjohtajakokemus hyvikääläisten kuorojen johtamisessa ja hän on toiminut ammattimuusikkona pääasiassa artistien taustaorkestereissa, pääinstrumenttina on kitara johon hän on saanut myös klassisen koulutuksen.

Kuoron ohjelmisto on monipuolista kuoromusiikkia ja kuorolla on valmiuksia laulaa niin ”kirkoissa kuin kapakoissakin”. Suurimman osan ohjelmistosta kuoro on esittänyt a'capella, mutta kuoro on käyttänyt myös kitara-, viulu-, harmonikka- ja bändisäestystä. Ilona Ala-Leppilammen johtamisen myötä kuoron ohjelmistosta on tullut viihteellisempää, svengaavampaa, vanhaa perinteistä kuoro-ohjelmistoa unohtamatta. Viimeisissä konserteissa on esitetty mm. Juicen, Junnu Vainion, Kerkko Koskisen, Hectorin ja Jenni Vartiaisen kappaleita. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kuoro kokosi suomalaisen elokuvamusiikin konsertin, ja nämä esitykset saivat valtioneuvoston kanslialta Suomi100-juhlavuoden statuksen. Ohjelmistoon kuuluvat tietenkin myös joululaulut, joihin heti alkuun Seppo Nietula on tuonut uusia pirteitä sovituksia.

Kuoro on pitänyt vuosittain ainakin pari omaa konserttia sekä yhteiskonsertteja muiden kuorojen kanssa.

Viihdekuorolla on ollut ystävyyskuorosuhteet Janakkalan virolaisen ystävyyskunnan Kadrinan sekakuoron kanssa jo vuodesta 1989 ja kuorovierailut puolin ja toisin ovat olleet säännöllisiä. Viimeisimmät vierailut ovat vuosilta 2017 ja 2018.

Kuoro on pitänyt kaksi konserttia Pietarissa Pyhän Marian kirkossa.

Kuoro on julkaissut vuosien varrella
- keväällä 1993 kasetti Tuulahdus Janakkalasta
- jouluna 1994 kasetti Joulun aakkoset
- jouluna 2001 joululaulu-cd Hyvän tahdon sanoma
- jouluna 2006 joululaulu-cd Kautta tyynen, vienon yön
- maaliskuussa 2010 viihdepainotteinen cd-levy Kasvupaikka

Kuoro harjoittelee tavoitteelisesti kesäkautta lukuunottomatta torstaisin klo 17.30 alkaen noin parin tunnin ajan Harvialan koululla, osoite Sääjärventie 43 Harviala. Kuoro pitää tarvittaessa ylimääräisiä harjoituksia ja laululeirejä, jolloin pystytään paneutumaan erityistä hiomista vaativiin asioihin.

Jos sinulla on jo jonkin verran kokemusta kuorolaulusta ja laulaminen Viihdekuorossa kiinnostaa, ota yhteyttä!
kuoron sihteeri Liisa Puranen
050 591 7031