Suomenajokoirapatsaalle määräaikainen kunnantalon vartijan virka

Turengin toria vuodesta 1993 vartioinut suomenajokoirapatsas siirretään keskustan muutostöiden ajaksi Janakkalan kunnantalon pihalle. Tämä vartijan virka on kuitenkin määräaikainen, sillä patsaalle on tarkoitus etsiä jälleen edustava paikka keskustan puolelta rakennustöiden valmistuessa.

Suomen ensimmäiset ajokoirakokeet pidettiin Daniel Johannes Wadénin mailla Turengissa marraskuussa 1893 ja samana vuonna suomenajokoira sai ensimmäisen rotumääritelmänsä. Sen kunniaksi Turengin keskustaan pystytettiin sata vuotta myöhemmin Pekka Ketosen tekemä suomenajokoirapatsas. Maalausta ja kuvanveistoa harrastanut Ketonen oli pitkäaikainen Suomen Kennelliton toiminnanjohtaja. Hän muotoili kaikkien viiden suomalaisen koirarodun patsaat sekä sotakoirapatsaan. Muut patsaat sjaitsevat Espoossa, Mikkelissä, Ilomatsissa, Inarissa ja Enontekijöllä.

Daniel Johannes Wadén rakensi Suomen kaukopuhelinverkon ja oli maan suurimpia sähköurakoitsijoita. Häntä voidaan pitää myös nykyisten Helen Oy:n ja Elisa Oyj:n perustajaisänä. Wadén kiinnostui metsästyksestä ja osti 34-vuotiaana Vähä-Hiiden tilan Janakkalan Turengista vuonna 1884. Hän myös vuokrasi yli 30 000 hehtaaria metsästysmaita ja hankki kymmeniä metsästyskoiria.

Anna-Milla Vainio, kulttuurituottaja