Liinalammin alueen kyselyn tulokset

Liinalammin alueen kehittämisestä järjestettiin kuntalaisille kysely, joka oli vastattavissa sähköisesti 2.5.-15.5.2022. Vastauksia saatiin 127 kpl. Vastaajista 77 % oli turenkilaisia. Vastauksista ilmeni kiinnostus ja halukkuus Liinalammin alueen kehittämiseen monipuolisempaan käyttöön. Alueen käyttö ajoittuu pääasiassa touko-syyskuun väliselle ajalle.

Vastaajat toivoivat eniten alueelle leikkipuistoa ja lisää kuntoiluvälineitä. Padel-kenttä ja katukorisalue olivat myös haluttuja toimintoja alueelle. Omia ehdotuksia jätettiin 26 kappaletta, joista suurimmassa osassa ehdotettiin jonkinlaista kelluvaa vesipomppurataa lapsille. Kulkuyhteyden parantamista ja ympäristön siistimistä toivottiin Hiidenjoen rantaosuudelle.

Lisäksi alueelle toivottiin eniten piknik-aluetta sekä koko ajan käytössä olevaa wc:tä. Grillausmahdollisuus ja istutukset olivat myös mieleisiä vaihtoehtoja. Hieman vähemmän kannatusta saivat ulkosuihku, pukukoppien lisäys, nurmialue ja kioski tai kahvila. Jos kioskia tai kahvilaa toivoneet vastaukset laskettaisiin yhteen, olisi tämän tyyppisen lisäpalvelun kannatus myös suurta alueella.

Vastauksiaan tarkensi tai kertoi muita aluetta koskevia mielipiteitään 48 vastaajaa. Monissa vastauksissa toivottiin lapsille suunnattua vesipuistoa/liukumäkeä sekä saunaa, joka olisi mahdollisesti käytettävissä myös talvikaudella avantouimareille. Useampi vastaaja esitti alueelle uimavalvojaa, ulkokuntosalia ja suurempaa nurmialuetta. Vastauksista osassa heräsi huoli alueen säilymisestä virkistysalueena, mikäli aluetta rakennetaan ja toimintoja tulee liikaa.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään tulevaa Liinalammin asemakaavan muutosta valmisteltaessa.