Veikko Ahvenainen 95v-juhlavuoden konsertti.Janakkalan kirjaston salissa.Harmonikkataiturit Veikko Ahvenainen ja Carina Norlund.
VEIKKO AHVENAINEN 95v.
TAITURIN KOMEA URA VAIN JATKUU!
Odotettu konsertti tulossa Janakkalassa
Janakkalan kirjaston salissa kuullaan Veikko Ahvenainen 95v-juhlakiertueen konsertti tiistaina 15.10. klo 19.00. Tilaisuudessa esiintyvät maailmalla tunnettu harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen ja hänen puolisonsa harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlund.
Tilaisuuden järjestelyissä on mukana Janakkalan kulttuuritoimi.
Veikko Ahvenaisen ura on pituudeltaan ja merkitykseltään kansainvälisesti arvioituna ainutlaatuinen. Hän on avannut harmonikalle tietä kirkkoihin, sinfoniaorkestereihin ja musiikkioppilaitoksiin.
Kuopiossa syntynyt Veikko oppi 9-vuotiaana soiton alkeet kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. Veikon ollessa 14-vuotias hänelle tarjottiin hanuristin paikkaa sirkuksessa. Soittopaikka oli leijonan häkin päällä, josta hän improvisoi kappaleita sirkustaiteilijoiden esityksiin. Köyhistä oloista hän ponkaisi 50- ja 60-luvulla tanssilavojen suosikiksi omalla tangoyhtyeellään. Välillä hän oli hanuristina Olavi Virran yhtyeessä.
Hänen ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1955 ja tänään hän Suomen äänilevykuningas 1088 levytyksellä.
Ahvenaisen sävellystuotanto sisältää lähes 1000 sävellystä ja sovitusta sekä teoksia kamari-ja sinfoniaorkesterille. Monet hänen säveltämänsä ja sovittamansa valssit, tangot, polkat ja jenkat ovat edelleen hanuristien ohjelmissa.
Veikon kansainväliset konserttikiertueet alkoivat 1960-luvulla aina Moskovan Tshaikovskin konserttisalista kuuluisaan Washingtonin Kadetraaliin Yhdysvalloissa. Takana on lähes 5000 konserttia eri puolilla maailmaa. Mestari on edelleenkin huippukunnossa ja kiertueet jatkuvat.
Veikko Ahvenainen on saanut Pro Finlandia-mitalin vuonna 2010 ja kansainvälinen Harmonikkaliitto Cofédération Internationale des Accordéonistes (CIA) on palkinnut hänet arvostetulla Merit Award- mitalilla. Konsertin väliajalla uusin 3/CD-kokoelma,elämäkerta Hanurini muistoja ym.