TOIVEIKKAINA TULEVAISUUTEEN
TOIVEIKKAINA TULEVAISUUTEEN – Aimokoulun eARTh-hankkeen näyttely esillä Hämeenlinnan pääkirjaston Galleriassa.
Vellooko rinnassa jokin epämääräinen tunne, kun ajattelet maailman tilaa ja tulevaisuutta? Mitä jos menisimme yhdessä metsään, tutkisimme luonnon ihmeitä ja sen jälkeen kerääntyisimme nuotion ympärille?
Aimokoulussa on jatkunut puolitoista vuotta Opetushallituksen rahoittama eARTh-hanke. Hankkeen tavoitteina on ollut vahvistaa luontosuhdetta, taideharrastuksessa syntyvää yhteisöllisyyttä ja oppilaiden myönteisiä näköaloja ja luottamusta tulevaisuuteen. Globaalien ja henkilökohtaisten kriisien tummentamassa ilmapiirissä taideharrastus voi tarjota turvallisen yhteisön, jossa on tilaa käsitellä lapsia ja nuoria kuormittavia tunteita. Taide ja luova käsillä tekeminen antavat välineet vaikeidenkin asioiden avoimelle pohdinnalle niin, että ymmärrys ja näköalat avartuvat.
Yksi keskeinen ajatus on ollut lapsen ja nuoren ympäristösuhteen vahvistaminen. Uskomme, että välittäminen ja empatia myös ympäristöämme kohtaan kasvaa osallisuuden kokemuksesta, positiivisista luontokokemuksista ja siitä, että voimme vaikuttaa valinnoillamme elinympäristöömme.
Tämä näyttely tarjoaa joitakin kurkistusaukkoja toimintaamme hankkeen tiimoilta. Näytteillä on sekä valmiita teoksia että kuvia erilaisista prosesseista.
Aimokoulu tarjoaa taiteen perusopetusta käsityö-, kuva- ja mediataiteissa. Ryhmiä löytyy niin vauvoille, leikki-ikäisille, koululaisille ja teineille. Lisätietoja osoitteesta aimokoulu.com.
Näyttely on nähtävissä kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!