Tietokirjailta

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna

Aikuiset Kirjallisuus Tietokirjallisuus Vanhukset Hämeenlinna

Kasvatuspsykologian professori Niina Junttila kertoo teoksestaan Yksinäisyyden monet kasvot (2023) dosentti Maria Lassila-Merisalon haastattelussa.

Yksinäisyys voi yhdistää palkittua näyttelijää, perheenäitiä ja väkivaltarikollista. Millainen on yksinäisyyden koko kirjo? Raadollinen kokemus jättää jälkensä koko elämään, mutta siitä voi myös selvitä. Polut yksinäisyyteen ovat erilaisia. Yksi on jäänyt lapsuudessaan vaille turvaa, toinen pudonnut sattumalta ulos muiden kuvioista. Menestys, välinpitämättömyys tai viha voivat olla tapoja piilottaa yksinäisyys. Osa ei pääse kivusta koskaan eroon, mutta toiset selviytyvät. Haastatteluihin ja yksinäisten omiin kirjoituksiin pohjautuva Junttilan tietokirja auttaa ymmärtämään, miten eri tavoin ihmiset joutuvat yksin, miten sitä käsittelevät, kuinka siitä voi selvitä ja millaisia jälkiä se jättää. Yksinäisiä ja yksinäisyyksiä on monenlaisia.

Kasvatuspsykologian professori, opetusneuvos Niina Junttila on tutkinut yksinäisyyttä eri elämäntilanteissa ja kirjoittanut kiitetyt tietokirjat Kaiken keskellä yksin (2018) ja Kavereita nolla (2015), joka oli ehdolla muun muassa Kanava-palkinnon saajaksi.

Hämeenlinnalainen dosentti Maria Lassila-Merisalo on tutkija, kirjoittaja ja kouluttaja, joka työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulussa, toimii tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsenenä ja Suomen Tietokirjailijat ry:n Kanta-Hämeen aluetoimikunnan puheenjohtajana.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton, sen järjestää Suomen tietokirjailijat ry ja kirjasto.

Tervetuloa!

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma on ilmainen.

Tapahtumaan on esteetön pääsy.

Järjestäjä

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Suomen tietokirjailijat ry