POHJOISMAINEN: Kalak (2023) K16
Jan (Emil Johnsen) pakenee entistä elämäänsä ja itseään jouduttuaan nuorena isänsä hyväksikäyttämäksi. Hän asuu Grönlannissa vaimonsa (Asta Kamma August) ja lastensa kanssa ja työskentelee sairaanhoitajana. Hän haluaa osaksi paikallisten yhteisöä, ja ansaitseekin lopulta lisänimen ”Kalak”, mikä tarkoittaa sekä aitoa, mutta myös likaista grönlantilaista.
Lähde: Elisa Viihde
Ruotsalaisen Isabella Eklöfin pohjoismaisena yhteistuotantona Grönlannissa ohjaama Kalak käynnistyy hätkähdyttävällä kohtauksella: vanhempi mies hyväksikäyttää nuorta miestä. Mistään sensaatiohakuisesta rankistelusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan luontaisen elokuvallisesti lahjakas kertoja seuraa myötätuntoisesti Kööpenhaminasta oman perheensä kanssa Grönlantiin ”paenneen” Janin aikuisvaiheita, vuoden 2000 molemmin puolin, vaikean isäsuhteen traumatisoimana.
Kalak pohjautuu käsikirjoitukseen osallistuneen Kim Leinen omaelämäkerralliseen romaaniin – joten elokuvan kärjistyneimmilläkin vaiheilla uskoisi olevan kaikupohjaa. Eklöf käsittelee asioita rehellisen suorasti, mutta samalla ytimekkään säästeliäästi: kuinka hymyilevä Jan on päihteiden vauhdittamana maanisen seksuaalisen moniavioisuuden vallassa, minkä hänen suvaitsevainen vaimonsa ja kahden lapsen äiti (Asta Kamma August) hyväksyy, vaikkei ole tietoinen edes isäsuhteen pimeistä puolista.
”Kalak” tarkoittaa ”likaista grönlantilaista”, mikä viittaa kotiutumisprosessin sekä positiiviseen että negatiiviseen puoleen. Suhteet elokuvan alkuperäisasukkaisiin heijastelevat tanskalaista kolonialismia. Nadim Carlsenin kamera tavoittaa ihailtavasti saarimaan karunkauniin atmosfäärin, ja norjalainen Emil Johnsen on varsinainen löytö poikamaisen Janin ristiriitaiseen rooliin.
Lähde: Sodankylän elokuvajuhlat/Timo Malmi
Isabella Eklöf, Kalak (Grönlanti/Tanska 2023) • 120 min • K16 • DCP • eng. tekstitys