Näytä kaikki tapahtumat

Hauhon musiikkijuhlat 2024 ”Kuhmon Virtuoosit”

Hattulan kirkko, Kirkkotie 29, Hattula

Aikuiset Eläkeläiset Elävä musiikki Festivaalit Harrastukset Hyvinvointi (terveydellinen) Kamarimusiikki Musiikki Musiikkijuhlat Nuoret Nuoret aikuiset Terveys Vanhukset Hattula

Hauhon musiikkijuhlien residenssiyhtye Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesteri perustettiin vuonna 1992 jatkamaan aiemmin Kuhmon Kamarimusiikin yhteydessä toimineen samannimisen orkesterin perinteitä. Historiansa aikana orkesteri on esiintynyt suurimpien Euroopan maiden lisäksi Japanissa ja Venäjällä. VdK on niin ikään vieraillut lähes kaikilla kotimaisilla musiikkifestivaaleilla. Orkesterin kiertueet ja Ondine-, EMI-, CPO-, ja Alba-levymerkeillä julkaistut äänitteet ovat keränneet kiittäviä arvioita maailman tärkeimmissä musiikkialan julkaisuissa. Mm. The Independent, Le Monde, Gramophone, The Strad ja BBC Music Magazine ovat ylistäneet orkesterin tasoa. Kaksi levytyksistä on myös ylittänyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavat myyntilukemat.
Vuodesta 1995 itsenäisenä yhtyeenä toiminut Virtuosi di Kuhmo esiintyy muutamia kertoja vuosittain. Suurin osa VdK:n jäsenistä työskentelee helsinkiläisissä sinfoniaorkestereissa – osa myös esiintyy kansainvälisillä areenoilla solisteina ja kamarimuusikkona sekä opettaa eri musiikkikorkeakouluissa. Viime aikoina Virtuosi di Kuhmo on erikoistunut esittämään suurelle jousikokoonpanolle sävellettyjä teoksia; kvintetoista nonettoihin.

Tunnetuimpien teosten lisäksi VdK on etsinyt ja ottanut ohjelmistoonsa myös harvoin kuultuja sävellyksiä klassismin ja romantiikan ajalta. Virtuosi di Kuhmo pyrkii nykyisin viemään konserttejaan suurimpien kaupunkien ja musiikkifestivaalien lisäksi myös alueille missä klassisen musiikin tarjonta on vähäisempää.

Konserttiin vapaa pääsy, ohjelma 15€

Ohjelma:

Sally Beamish: Botanical Drawings
Antonin Dvořák: Kvintetto jousille nro 2 op. 77, G-duuri

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma on ilmainen.

Tapahtumaan on esteetön pääsy.

Järjestäjä

Hauhon musiikkiyhdistys ry