Elokuva: Ihmisen osa

Kesto 1h 47min
Ikäraja K12
Lippu 9€

Ihmisen osa on lämminhenkinen draamakomedia etääntyneen perheen yllättävästä lähentymisestä. Elokuvan veijarimainen päähenkilö on konkurssin kokenut pennitön Pekka Malmikunnas (Hannu-Pekka Björkman), joka uskottelee – omasta mielestään taitavasti – vanhemmilleen (Leena Uotila, Asko Sarkola) ja aikuisille siskoilleen (Ria Kataja, Armi Toivanen) toimivansa yhä menestyksekkäänä toimitusjohtajana. Kuvioihin astuu kuitenkin lipeväkielinen Kimmo Hienlahti (Kari Hietalahti), Pekkaakin pahempi huijari, jonka johdosta Pekka havahtuu oman tilanteensa mahdottomuuteen. Mutta mikä ratkaisuksi, kun totuuden kertominen läheisille tuntuu entistäkin vaikeammalta?

Juha Lehtolan ohjaama ja Kari Hotakaisen samannimisen menestysromaanin innoittama Ihmisen osa on elokuva perheestä, joka unohti olevansa perhe ja Pekasta, joka unohti olevansa vain ihminen.

Tapahtuman aloitusaika

19.01.2019 klo 18:30

Tapahtuman päättymisaika

19.01.2019

Tapahtumapaikka

Kino Tervakoski
Tervakosken Seuratalo, Seuranaukio 3,
Tervakoski
https://kinotervakoski.wordpress.com/2018/12/17/ihmisen-osa/

Tapahtuman hinta

9,00 €

Tapahtuman järjestäjä

Kino Tervakoski

Lisätietojen antaja

Kino Tervakoski