Behm
Viime syksynä loppuunmyydyllä Teatraaliset vivahteet -konserttisalikiertueella hurmannut Behm saapuu klubikiertueellaan Hämeenlinnan Verkatehtaalle joulukuussa!
Maamme suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Behm julkaisi huhtikuussa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Uusi kappale Kaiken arvoinen on ensimmäinen single artistin tulevalta kolmannelta albumilta. Kappale nousi välittömästi kuulijoiden sydämiin sekä Spotifyn sijalle 2. Nyt jo reilusti yli kultaa striimannut kappale on saanut osakseen laajaa radiosoittoa ja se löytyykin tällä hetkellä virallisen radiolistan viiden soitetuimman kappaleen joukosta.
Historiallisen menestynyt Behm julkaisi vuonna 2020 nyt jo reilusti yli 135 miljoonaa eli huimat lähes seitsemänkertaista platinaa striimanneen debyyttialbuminsa Draaman kaari viehättää. Albumi on palkittu yhteensä peräti kahdeksalla Emmalla ja se oli kahtena vuotena peräkkäin vuoden myydyin albumi. Syksyllä 2023 julkaistu kakkosalbumi Merkittävät erot on striimannut triplaplatinaa ja siltä löytyy muun muassa vuoden 2024 soitetuin radiobiisi Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN jee).
Ikärajat: Seisomapaikat tasalattialla K18, istumapaikat S
Ovilipunmyynti
Verkatehtaan lipunmyynti avoinna 75 min ennen esityksen alkua.