Toiminta pukuhuoneissa, pesutiloissa ja saunoissa korona-aikana

Uimahallin yleisissä tiloissa (aula, kahvio ja pukuhuonetilat) suositellaan kasvomaskin käyttöä. Turvavälit tulee säilyttää kaikissa tiloissa liikuttaessa. Pukukaappiavainten antamisessa kiinnitetään huomiota turvaetäisyyksien säilymiseen uimahallin puolelta. Jokaisen kävijän edellytetään kiinnittävän huomiota siihen, että vaatteiden vaihdot pukuhuonetiloissa toteutuvat turvaetäisyyksiä noudattaen. Turhaa oleskelua uimahallin tiloissa tulee välttää.

Koronavirustartuntojen riskin pienentämiseksi ja infektioiden leviämisen ehkäisemiseksi siivousta on tehostettu. Tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että koronavirus voisi levitä uima-allasvesien kautta. Suurin riski koronavirustartunnasta liittyy uimahallin asiakkaiden tai työntekijöiden lähikontakteissa tapahtuvaan leviämiseen.

1-2 metrin turvaväliä tulisi pitää niin vedessä kuin muissakin tiloissa toisiin asiakkaisiin ja hallin työntekijöihin. Toki perheet voivat mennä uimaan yhdessä ja normaaliin tapaan vanhemmat ovatkin vastuussa perheen pienimpien valvonnasta uimahallivierailun ajan.

Uimahalliin ei tule lähteä, mikäli on pieniäkin hengitystieoireita. Uimahallin normaaleja peseytymisohjeita tulee noudattaa tarkasti. Erityisesti WC-tiloissa ja ennen uima-altaalle menoa on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta.

Tultaessa sisätilaan käytetään käsihuuhdetta ja noudatetaan tiloissa hyvää yskimishygieniaa.

Kävijämäärää pukutiloissa ei ole muuten rajoitettu kuin koululais- sekä eskariuintiryhmien aikaan. Pukukaappeja on käytettävissä näiden ryhmien aikaan vain noin kolmas osa. Koululaisuintien viikkokohtaiset tiedot ovat nähtävissä uimahallin ilmoitustaululta sekä timmi-varauskalenterista. Puolituntia ennen koululaisuintien varauksen alkua rajoitamme muiden asiakkaiden määrää siten, että käytettävissä on kesäkuun aukioloajan tapaan vain kolmas osa kaapeista. Kaapit koko aukioloajan mahdollisimman etäälle toisistaan. Asiakkaiden kaappitoiveita ei pystytä valitettavasti pystytä näin ollen täyttämään. Kaikissa tiloissamme toivomme asiakkaiden noudattavan ohjeistusta 2 metrin turvaväleistä muihin kuin perheenjäseniin. Myös saunatiloissa on syytä muistaa pitää 1-2 metrin etäisyyttä muihin saunojiin.