Kulttuuriavustukset

Luethan kulttuuriavustuksista annetut säännöt ja hakuohjeet tarkasti ennen hakemuksen täyttämistä.

Toiminta-avustus 2019
Janakkalan kunnassa rekisteröity kulttuuriyhdistys voi hakea avustusta tukemaan järjestämäänsä säännöllistä kulttuuritoimintaa. Vuonna 2019 Janakkalan kulttuuritoimi jakaa toiminta-avustuksia kulttuuriyhdistysten toimintaan yhteensä 10 000€. Kulttuuritoimen toiminta-avustus voi olla enintään 35 % yhdistyksen varsinaisen toiminnan kuluista. Avustusta saavan yhdistyksen toimintaan osallistuvista enimmän osan tulee olla janakkalalaisia. Toiminta-avustusta haetaan kerran vuodessa 1.4. mennessä.

Tapahtuma-avustus
Tapahtuma-avustuksia voivat hakea janakkalalaiset yhdistykset taide- ja kulttuuritapahtumien, kuten konsertit, teemapäivät ja festivaalit järjestämiseksi Janakkalassa. Yhden tapahtuman maksimiavustussumma on 800€. Tapahtuma-avustuksiin on jatkuva haku, mutta hakemus tulee jättää viimeistään kolme kuukautta ennen tapahtuman suunniteltua ajankohtaa. Janakkalan kulttuuritoimi jakaa vuosittain kulttuuritapahtumien järjestämiseen yhteensä 5000€.