Verkostot

Vesijohtoverkosto

Talousvesi johdetaan vedenkäyttäjille vesijohtoverkostoa pitkin. Janakkalan Vedellä on vesijohtoa noin 200 km. Suurimmat vedenottamoilta lähtevät putket ovat halkaisijaltaan 280 mm. Verkoston haarautuessa putket muuttuvat pienemmiksi 160–90 mm jakelujohdoiksi ja edelleen aina 32 mm tonttijohdoiksi, jotka päättyvät kiinteistöissä oleviin vesimittareihin.

Vesijohtoverkosto jakautuu kahteen painepiiriin. Molemmissa on oma ylävesisäiliönsä eli vesitorni. Turengin ja Tervakosken vesitornien yhteistilavuus on 1550 m3. Nämä pitävät verkostossa yllä mahdollisimman tasaista painetta, varastoivat vettä häiriötapausten varalta sekä tasoittavat vedenkulutushuippuja.

 

Viemäriverkostot

Janakkalassa on käytössä erillisviemäröinti. Siinä vain jätevedet johdetaan jätevesiviemäreissä puhdistamolle, kun taas sade- ja kuivatusvedet johdetaan hulevesiviemäreillä vesistöön tai maahan imeytettäväksi.

Jätevesiviemärin pituus on noin 204 km. Viemärit pyritään suunnittelemaan maaston mukaan niin, että jätevesi virtaisi painovoimaisesti puhdistamolle. Kun tämä ei ole mahdollista, jätevesi pumpataan eteenpäin. Janakkalan Veden viemäriverkostoon kuuluu 39 jätevedenpumppaamoa.

Kiinteistöt liittyvät Janakkalan Veden verkostoon tonttivesijohdoin ja viemärein. Tonttijohdot kuuluvat kiinteistölle, jolloin jakelujohdon ja tonttijohdon liitoskohdasta eteenpäin kunnossapitovastuu kuuluu kiinteistölle.