Ehdotukset 2020

Kaikki alueet

  • Ikäihmisten ystävä ja ulkoilutus nuorten kesätyönä, sisältäen kunnon perehdytyksen nuorille.
  • Ruokailumahdollisuus kyläkouluilla kyläläisille ja erityisesti ikäihmisille.
  • Kummimummoja ja -pappoja koulutyön tai päiväkotien tai perheiden tueksi

Harviala, Koljala, Heinäjoki ja kunnan pohjoisosat

  • Heinäjoen koulun luistelukaukalon ja luistinkopin uusiminen tai kunnostus
  • Teiden varsille istutettavia kukkaketoja.
  • Maastoon merkitty retkeilyreitti. Aloitus vaikka Harvialan kartanolta, jatkuen Sääjärven padolle ja siitä Kesijärven ja Isojärven padoille. Reittiä voisi kulkea patikoiden, maastopyörillä tai vaikka lumikenkäillen.

Virala, Hyvikkälä, Tarinmaa, Rastila

  • Hyvikkälän palokopin/kentän yhteyteen kuntoiluvälineitä ja/tai lapsille leikkivälineitä.
  • Lentopallokenttä Virala Campingin alueelle uimarannan yhteyteen.
  • Hyvikkälän uimarannan kunnostus.

Tanttala, Mallinkainen, Jokimaa, Saloinen, Löyttymäki

  • Kylätalojen/koulujen lähialueen/pihan kohentaminen esim. istutuksilla.
  • Kylätaloilla ja kouluilla voisi käydä esim. 4 krt vuodessa  jalkahoitaja, parturi, hieroja samana päivänä keskitetysti. Samalla olisi ruokailu ja kahvit. Jokin kiinnostava luento,
  • Mallinkaisten järven Löyttymäen puoleinen ranta, parkkipaikan suurennus.
  • Uusi laavu/kota Mallinkaistenjärvelle palaneen tilalle tai jonnekin muualle.
  • Tutustu kyliin-tapahtuma.
  • Tanttalan koulun luistinkentän hoito. Luistinkentän valaistuksen vaikutusalueelle tai koulun pihavalojen alle koko kylää ilahduttamaan koululaisten/aikuisten jumppatelineet.
  • Mallinkaisten järven virkistysalueen kehittäminen ja ylläpito.
  • Koko perheelle suunnattu ”kotapäivä” yhdessä paikallisten järjestöjen ja alueen kyläseuran kanssa
  • Merkattuja ulkoilureittejä (maastoon ja karttaan) patikointiin ja pyöräilyyn. Esim reitti, mikä kulkee suunnilleen samoja mättäitä pitkin Laurin latuna talvella ja patikkana/pyöräilyreittinä lumettomaan aikaan Lintuvuoresta Mallinkaiselle ja edelleen kohti Tanttalaa, mahdollisesti Leppäkoskelle ja sieltä Kiipulaan. Mallinkaistenjärven ympärireitti. Mallinkaisten kyläkoululta luontopolku / frisbee rata.
  • Toimintaa, jolla voitaisiin lievittää maaseudulla yksin elävien ikäihmisten (ehkäpä myös syrjäytyneiden nuorten?) yksinäisyyttä. Jonkinlainen ”ystäväkerho”.

Leppäkoski, Kiipula

  • Puujoen ja Rahitun uimapaikkojen kunnostus
  • Säännöllinen kylätalojumppa Voiman talolle.
  • Maksuttomat opastetut esittelypäivät Iidan museolle kesäaikaan vuosittain.
  • Kokeiluna Tassu-bussi iltaliikennöintiin arki-iltaisin välille Turenki Leppäkoski tai edes Turenki Kiipula. ( tämän ehdotuksen kutannus on vielä selvitettävänä)

Vähikkälä, Rehakka, Punkka, Nummenpää, Paisto

  • Ulkoliikuntapaikka/reitti johon yhdistelty ulkoliikunta kuntoilulaitta
  • Maalahjoitus Luonnonperintösäätiölle
  • Kevyen liikenteen mahdollisuuksien parantaminen taajamien ulkopuolella, uudenaikainen kylätiekokeilu (esikuvana Sattulan kylätiekokeilu Hattulassa).
  • Rehakan uimarantaan uusi hiekka.
  • Eläimille merkitty uittopaikka, jossa voi luvan kanssa käydä eläimiä uittamassa.
  • Valajärven uimarannan kohennus
  • Kota/laavu Vähikkälän uimarannalle. Uusi laitur.
  • Kaikilla kuntalaisille suunnattu kuntoilutapahtuma Vähikkälään.
  • Ensiapu- ja järjestysmieskoulutus tapahtumia järjestäville kyläläisille.
  • Kulttuuritapahtumia ja harrastetoimintaa Vähikkälän Seuratalolle (Kulttuuritapahtumat voisivat olla laidasta laitaan ja joka ikäryhmälle voisi tarjota jotain. Harrastetoiminta olisi matalan kynnyksen ohjattua harrastustoimintaa, jotka olisi tarkoitettu Vähikkäläläisten lisäksi myös muille kuntalaisille varsinkin vieruskyläläisille.)
  • Kerhotoimintaa ja kuljetus kerhojen päätteeksi Vähikkälän koululaisille. Osa kerhoista voisi olla kaikenikäisille tarkoitettuja, vaikkapa lautapelikerho, laulukerho ym. jolloin tulisi sukupolvien välistä kanssakäymistä.
  • Kyläkahviloita. Kahvilatoiminta keräisi kyläläisiä vapaaseen jutusteluun pienellä kahvirahalla. Tärkeää olisi, että nämä kahvihetket toteuttaisi joku kylän ulkopuolinen ja niissä voisi olla aina välillä jokin teema, kuten lautapelit, yhteislaulu, kylän historiamuistelut, hyvinvointiluentoja ym.
  • Rehakan uimarannalle ulkokuntoilukalusteita

Turenki

  • Etsivä nuorisotyö tai nuorten syrjäytymisen ehkäisy tai muuta nuorille suunnattua.
  • Liikenneturvallisuuden parantaminen, mm lisää nopeudennäyttötauluja.
  • Myllyojan puistopolun alueen kunnostaminen
  • Lisää roskiksia ja koirankakkapussitelineitä. Omakotitaloasujille muistutusta jäteastiaan liimattavasta koirankakkaroskis-tarrasta.
  • Lisää ulkoliikuntavälineitä ( useita sijaintiehdotuksia)
  • Tapailantien vanhusten rivitalojen ja Tapailakodin alueelle vanhusten yhteiskäyttöön katettu terassi/piharakennelma, johon alueella asuvat vanhukset/laitoksessa asuvat parempikuntoiset ikäihmiset voivat esteettömästi kulkea itse rollaattorin kanssa.
  • Radio-ohjattaville autoille OFF-Road savirata sähkö ja polttomoottori radio-ohjattaville autoille.
  • Nyrkkeilyä nuorille 13v ylöspäin, kuntonyrkkeilyryhmä naisille.
  • Pihatapahtumia, ”tunne naapurisi”-tempauksia.  Esim. Tapailassa paljon vanhuksia, heille voisi järjestää keväällä/kesällä pihatapahtuman, esim picnic etc jossa tutustuisivat naapureihinsa ja saisivat luotua sosiaalista verkostoa, sillä ovat yksinäisiä omissa kodeissaan eivätkä tunne toisiaan, eivätkä osaa tutustua.
  • Yhteiskäyttöisiin harrastusvälineisiin. Esim. Sup-lauta, kanootti, soutuvene
  • Ruohonniittokone tai mönkijä millä vetää niitokonetta, ( jota voisi vuokrata esim Turengin uuden frsibeeglfrada niittämiseen)
  • Yhteiskäyttöinen harrastusväline esim. Sup-lauta, kanootti, soutuvene
  • Ohjaajan vetämä maksuton lasten 0-6v. lauantain peuhupäivä kerran kuukaudessa liikuntahallilla.

Tervakoski

  • Waseniuksen puistoon penkkejä ja roskakoreja kesäkäyttöön. ( Ehdotus vaatii paperitehtaan suostumuksen)
  • Ranta-alueiden ja teidenvarsien siistiminen.
  • Lisää pitkospuita, tai olemassa olevien pitkospuureittien jatkaminen
  • Sadonkorjuujuhla lokakuun lopussa, kaikenikäisille eli koko perheen toiminnallinen yhteisö- ja kyläjuhla
  • Alikulkutunneleiden taidemaalaus koululaisten tekemänä.
  • Tietyn rantaan uusi rantalentiskenttä ja suoja-aita pallolle auringonottajia ja järveä varten.
  • Nuorille: Tapahtuma tai jatkuvaa toiminta nuorille. Nuorille ja lapsille mielekästä vapaa-ajantoimintaa ja paikka missä viettää aikaa.
  • Keskusta-alueen joenvarren siistiminen linja-autoaseman/kauppojen takana
  • Selkeä ja turvallinen pulkkamäkipaikka liikuntapuistoon
  • Uimarantojen kesäajan siisteyden parantaminen
  • Puistojumppaa
  • Tenniskenttien perusparannus, verkkoaitojen korjaaminen
  • Merkittyjä maastopolkuja, maastopyöräreitti. Pyöräilijöille, kävelijöille, polkujuoksijoille ja koiralenkkeilijöille.
  • Vanhuksille ja lapsille yhteinen tapahtuma.
  • Laavu.
  • Kirkon viereiseen puistoon lisää ”valopuita”

 

Jaa sivu