Päivitetyt ohjeistukset vierailuihin pitkäaikaishoivan ja -hoidon toimintayksiköissä

Sosiaali- ja terveysministeriön 24.6.2020 pitämässä tiedotustilaisuudessa annettiin uusia suosituksia koronapandemian aikana mahdollistettaviin läheisten vierailuihin liittyen. Vierailujen osalta noudatetaan kansallisia suosituksia. STM:n suositusten mukaan asiakastiloihin pääsy rajataan edelleen pääsääntöisesti yksikön henkilökuntaan.

Ennen läheisesi tapaamista, olethan yhteydessä yksikköön puhelimitse. Näin saamme varmistettua sinulle sopivan ajankohdan ja sujuvan läheisesi tapaamiseen. Tapaamiset ympärivuorokautisen hoivan asukkaiden ja läheisten välillä pyritään toteuttamaan ensisijaisesti yksiköidemme piha-alueilla. Mikäli tapaaminen on välttämätöntä järjestää sisätiloissa, tärkeää on huomioida, ettei vierailija turhaan liikuskele yksikön yhteisissä tiloissa, vaan hänet ohjataan suoraan asukkaan huoneeseen. Yksikön henkilökunta ohjeistaa vierailun aikana tapahtuvien hoitajakutsujen osalta.

Tapaamiseen voi osallistua korkeintaan kaksi läheistä. Vierailulle tullaan vain terveinä ja oireettomina. On tärkeää, että tapaamiseen osallistuvalla ei ole mitään hengitystieinfektion oireita kuten nuhaa, kuumetta, yskää tai kurkkukipua. Tapaamiseen osallistuvan läheisen ei tarvitse käyttää suunenäsuojainta jos vierailu tapahtuu turvavälejä noudattaen ulkotiloissa. Sen sijaan yksiköiden sisätiloissa tapahtuvissa vierailussa vierailijan tulee käyttää suunenäsuojusta. Henkilökunta opastaa vierailijoita käsihygienian toteuttamisessa.

Tapaamisissa tulee noudattaa 1-2 metrin suojaetäisyyttä muihin asukkaisiin ja henkilökuntaan. Jotta pystymme takaamaan kaikille asukkaille mahdollisuuden tavata läheistään, tapaamisaika on rajoitettu enimmillään 30 minuuttiin. Tapaamisaikoja porrastetaan henkilökunnan riittävyyden turvaamiseksi. Toivomme tässä vierailijoilta joustavuutta ja ymmärrystä.

Rajoituksia voidaan lisätä uudelleen, jos toimintayksikössä ilmenee koronavirus tartunta, epäily tartunnasta tai tartuntojen määrä alueella kääntyy nousuun.

 

Hyvää kesää toivottaen

Janakkalan sosiaali- ja terveyspalvelut

Jaa sivu