Motosuoralle etsitään vielä paikkaa yksityisiltä mailta

Janakkalan keväisessä osallistuvassa budjetoinnissa rahaa jäi käytettäväksi myös toiseksi eniten ääniä saaneeseen ehdotukseen, mikä oli harjoittelupaikka mopoilijoille. Kesän aikana on etsitty paikkaa ns. moposuoralle, mikä todettiin alkuunsakin haastavaksi tehtäväksi paikan vaatiman pohjan, toisaalta keskeisen ja toisaalta meluhäiriöiden minimoimiseksi riittävän syrjäisen sijainnin vuoksi.

Kunnan omilta mailta mopoiluun soveltuvaa paikkaa ei löytynyt ja keinot alkavat olla vähissä. Yksityisiä maanomistajia haastetaan vielä ilmoittautumaan, jos heillä on kiinnostusta yhdessä sovittavin ehdoin tarjota maa-alue luvalliseen mopoiluun. Yhteydenotot pyydetään pikaisesti osoitteeseen lyyli@janakkala.fi.

Osallistuvan budjetoinnin äänestyksen voitti katsomot Turengin tekonurmelle. Siirrettävät katsomot, joita voi käyttää jalkapalloturnauksien ulkopuolella myös muissa tapahtumissa, saapuvat syksyn aikana.