Koronarokotukset: Ensi viikolla avataan 70-74-vuotiaiden ajanvaraus

Tämän viikon jälkeen yli 80-vuotiaista suurin osa on rokotettu. Huomenna aloitetaan riskiryhmä 1:n rinnalla 75-79-vuotiaiden rokotukset. Näiden ryhmien ajanvaraus on avoinna.

Ensi viikon maanantaina 8.3. päästään avaamaan myös 70–74-vuotiaiden rokotuksien ajanvaraus.

Aiempina viikkoina hämmennystä sekä asiakkaissa että rokottajissa aiheutti iäkkäiden ajanvarauksen yhteydessä määritelmä samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja ikääntyneet. Nyt THL on ottanut asiaan kantaa ja määritelmää on tarkennettu: 70 vuotta täyttäneitä rokottaessa voidaan rokottaa kaikki samassa taloudessa asuvat 70 vuotta täyttäneet samanaikaisesti, talouden vanhimman rokotusvuoron mukaan, mikäli tämä on käytännön järjestelyiden suhteen toteutettavissa.

Ne kotihoidon asiakkaat jotka eivät sairautensa vuoksi kykene saapumaan joukkorokotuksiin, rokotetaan kotona. Nämä rokotukset alkoivat viime viikolla ja jatkuvat edelleen. Kotihoidon työntekijät informoivat asiakkaitaan kun rokotusaika on selvillä.

Puhelinajanvarauksen palveluaika muuttuu

Ensi viikosta (8.3.) lähtien puhelinajanvaraus palvelee ma, ti ja pe klo 8-13. Numerossa on takaisinsoitto, numeroon ei tarvitse siis soittaa uudestaan, jos se ei vastaa. Kuuntelethan kuitenkin nauhoitteen loppuun, muuten puhelusi ei tallennu järjestelmään.

Lisätietoja ajanvarauksista ja rokotuksien etenemisestä koronarokotuksetkantahame.fi