Haltiantien saneeraus alkaa 21.9.

Janakkalan kunta ja Janakkalan Vesi saneeraavat syys-marraskuun aikana Haltiantien ajoradan, kevyen liikenteen väylän, hulevesikaivot sekä samalla uusitaan katuvalaistus. Urakka alkaa keskiviikkona 21.9.2022 ja valmistuu 30.11.2022 mennessä.

Työt aloitetaan Lammintien päästä edeten kohti Ylikyläntietä.

Saneeraus vaikuttaa liikennejärjestelyihin

Kulku Turengin liikuntahallille, Haltian päiväkodille ja Turengin kouluun tapahtuu Moision tai Kekanahontie-Ylikyläntie kautta.

Haltientien saneerauksen ajan kulku tapahtuu Lammintien ja Ylikyläntien kautta.

Urakoitsija tiedottaa urakan aiheuttamista poikkeuksista, kuten tonteille kulkemisesta urakan edetessä.

Haltiantien varressa sijaitsevia kiinteistöjä sekä koulua, päiväkotia ja joukkoliikenteen toimijoita on tiedotettu asiasta erikseen.

Lasten turvallisuuden vuoksi koulukyyditykset siirtyvät kirjaston pysäköintialueelle ja osa parkkipaikoista aidataan linja-autojen kääntöpaikaksi. Viikonloppuisin pysäköinti on sallittu merkkien mukaan myös aidatuille parkkipaikoille.

Kirjaston parkkipaikalta aidataan parkkipaikkoja linja-autojen kääntymispaikaksi.

Yhteystiedot:

  • Urakan valvoja: Tuovi Mattila, rakennustöiden valvoja, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy, 050 472 3446, tuovi.mattila@htj.fi
  • Marko Kalela, maanrakennuspäällikkö, Janakkalan kunta, puh. 03 680 1323, marko.kalela@janakkala.fi
  • Mirkka Salonen, rakennuttajainsinööri, Janakkalan kunta, puh. 03 680 1325, mirkka.salonen@janakkala.fi
  • Anne Majaniemi, vesihuoltoinsinööri, Janakkalan Vesi, puh. 03 680 1830, anne.majaniemi@janakkala.fi