Energiansäästö on osa kunnan kiinteistöjen hoitoa

Kuntien energiatehokkuussopimuksen myötä energiankulutuksen pienentäminen on Janakkalassa huomioitu jo pitkään, mutta asiaan kiinnitetään vallitsevan tilanteen vuoksi entistä enemmän huomiota.

Sopimuksessa on mukana myös kunnan omistamat yhtiöt. Energiankulutusta seurataan energianhallintapalvelulla, jonka avulla on mahdollista tunnistaa energiansäästöpotentiaalit sekä puuttua epäkohtiin hyvissä ajoin. Energiansäästötyössä hyödynnetään mm. lämpimän veden säästötoimia ja lämmityksen optimointia.

Smartvatten-vesitehokkuuspalvelun avulla seurataan puolestaan veden kulutusta. Palvelun avulla mahdolliset vuodot havaitaan ajoissa. Esimerkiksi Vihreä lippu – ohjelmaa noudattavassa Leppäkosken koulussa on ollut teemana vesi. Toimenpiteitä on tehty teknisesti, mutta koulun käyttäjät henkilökunta ja oppilaat ovat olleet isossa roolissa veden kulutuksen säästämisessä. Toiminnalla on saatu aikaiseksi hienoja tuloksia.

Myös uimahallilla kampanjoidaan veden säästämiseksi. Uimahallille tullaan esittämään uutta tuotetta sauna&suihku, joka tarjoaa oman saunan lämmittämisen sijaan mahdollisuutta saunoa yleisessä saunassa. Sähköverkon huippukuormituksen aikana on merkitystä silläkin, kuinka monta saunaa Suomessa lämpiää.

Vaikka nykyisen valotekniikan myötä valaistuksen kulutus on hyvin pieni, kunta on päättänyt luopua tänä vuonna kiinteistöjen kausivaloista.

Tilojen käyttäjillä on olennainen rooli energiasäästötalkoissa. Henkilökuntaa kannustetaan kiinnittämään entistä tarkemmin huomiota omaan toimintaansa kiinteistön ja laitteiden käyttäjänä.