Yhdistysten taloudellinen osaaminen kasvaa ja rahoituskanavat monipuolistuvat

Toimenpiteet Janakkalassa

  • Tiedotetaan kunnan avustuksista aktiivisesti.
  • Jaetaan tietoa muista käytettävissä olevista rahoitusmahdollisuuksista mm. Yhdistysten FB-ryhmässä, uutiskirjeessä ja tapaamisissa.
  • Kannustetaan yhdistyksiä “laatukäsikirjan” tekemiseen ja ohjeistetaan siihen.
  • Järjestetään etäinfo Leader-rahoituksen hyödyntämisestä ja hakemisesta
  • Kunnan takauspankki väliaikaisen rahoitukseen, kun hankkeelle on myönnetty jälkipainoitteista EU-rahoitusta.

Yhdistystoimijoille on tarjolla koulutusta heidän tarpeista lähteviin aiheisiin

Toimenpiteet Janakkalassa

  • Järjestetään vuosittaiseen yhdistystapaamiseen koulutus/luento kaivatusta aiheesta, seuraavaksi some- ja digikoulutus
  • Järjestetään koulutusta myös etänä, jolloin useammalla on mahdollisuus osallistua. ( mm. Leader-rahoitus)
  • Koulutusaiheiden tarpeet selvitetään yhdistyksiltä.