10. Kansikkalan silta, Veno ja Koskela

Kuljettaessa koululta pohjoiseen päin saavumme Kansikkalan sillalle, jossa ylitämme Mallasjoen. Silta oli aikoinaan suosittu nuorison kokoontumispaikka. Nykyään sillan maisemaa hallitsee Peltolan golfkenttä, joka jää osittain taaksemme oikealle.

Pohjoisessa avautuu eteemme Hakkalan talo sekä Venon kylän Ojala ja Harjula. Kauempana pellon takan häämöttää Koskelan talo, jonka Suojalan torpassa taiteilija Onni Oja vietti vuosisadan alussa lapsuuttaan. Hänen ensimmäisiä maalauksiaan on Koskelan riihi, Löyttymäki, 1926-27.

Jo 15-vuotiaana pikkupoikana Onni Oja käyskenteli Mallinkaisten järven pohjoispäässä sijaitsevalla Huntinkalliolla. Tarinan mukaan Huntinkallion viekas ilves piileskeli metsästäjiä Huntinkallion luolissa. Hän piirsi kalliosta ja ilveksestä piirrokset jo tuolloin Löyttymäen Kaiku -lehteen. Myöhemmin taiteilija Onni Oja luonnosteli ilveksen päästä Janakkalan kunnan vaakunan.

Huntinkallion lähelle pääsee nykyään metsäautotietä myöten autolla, kun ajetaan Löyttymäen virkistysalueen suuntaan. Metsätiellä ajetaan virkistysalueen rantaan johtavan risteyksen ohi ja käännytään sen jälkeen seuraavasta risteyksestä vasemmalle.

Takaisin kulttuurirastien etusivulle.