Yksityisteiden avustusten haku uudistuu vuodelle 2022

Olemme uudistaneet yksityisteiden avustusten hakua vuodelle 2022. Sekä kunnossapitoavustusten että perusparannusavustusten haku siirtyy vuodesta 2022 lähtien sähköisesti haettavaksi. Kunnossapito- ja…

Suomenajokoirapatsaalle määräaikainen kunnantalon vartijan virka

Turengin toria vuodesta 1993 vartioinut suomenajokoirapatsas siirretään keskustan muutostöiden ajaksi Janakkalan kunnantalon pihalle. Tämä vartijan virka on kuitenkin määräaikainen, sillä…

Kirjaston poikkeavat aukioloajat 2022

Omatoimikirjastot avoinna joka päivä vuoden ympäri klo 8-21. Tammikuu La 1.1. Kirjasto suljettu (uudenvuodenpäivä) Ke 5.1. Kirjasto avoinna klo 10-16…

29.11. Neuvolan chat -palvelu ei toimi

29.11. Aamusta Neuvolan chatissa on havaittu tänä aamuna tekninen häiriö. Vikaa selvitellään. Pahoittelemme tilannetta.

Paras asia, jolla vanhempi voi suojella lastaan, on turvallinen ja rakkaudellinen keskusteluyhteys

Arki pyörittää perheenjäseniä usein eritahtisesti. Päivittäinen yhteinen ruokailuhetkikin voi olla hankala järjestää. Kouluterveyskyselyn kautta 43% yläkoululaisista kertoi, että perhe kokoontuu…

Tervakosken terveysasemalle on tulossa kuvanveistäjä Ilmari Grytan julkista taidetta

Tervakosken terveysasemalle sijoitettavan taideteoksen tekijäksi on valittu janakkalalainen kuvanveistäjä Ilmari Gryta (s. 1979). Gryta asuu ja työskentelee Janakkalan Hallakorvessa. Hän…

Ruuhkaa ajanvarauksessa terveysasemilla

Terveysasemilla on nyt ruuhkaa ajanvarauksessa. Jos sinulle on vain mahdollista, käytä sähköistä ajanvarausta.  Kun sinulla koronaan sopivaa oiretta, voit varata…

Turengin terveysasemalla ruuhkaa

Turengin terveysasemalla on vkolla 43 poikkeava toiminta henkilöstövajeen vuoksi. Kiireettömien asioiden hoito tapahtuu viiveellä.  Päivystys ja korona-asiat pyrimme hoitamaan mahdollisimman…

Neuvolan asiakkaiden influenssarokotukset 2021

Influenssarokotukset alkavat syksyllä 2021 Neuvolaikäiset lapset ja raskaana olevat ja heidän riskiryhmään kuuluvat perheenjäsenet rokotetaan neuvolakäyntien yhteydessä tai sähköisellä ajanvarauksella…

Koronarokotus myös ilta-aikaan

Onko koronarokotus vielä hakematta? Rokotukset jatkuvat ja ilta-aikoja on myös tarjolla. Turengin terveysasemalla (pääovi) 18.10. klo 15-18 ajanvarauksella Varaa aika…

Muistutus Tervakosken liikuntahallin Delfort Areenan liikuntatilojen käyttäjille pysäköintiin liittyen

Liikuntapalvelut muistuttaa, että Tervakosken liikuntahallin Delfort Areenan liikuntatilojen (salit ja kuntosali) käyttäjille on osoitettu pysäköintiin liikuntahallin takana oleva parkkialue. Sisäänkäynnin…

Päätös hylätyn ajoneuvon siirtämisestä varastoon

Päätös hylätyn ajoneuvon siirtämisestä varastoon