

Tervetuloa näille sivuille tutustumaan Janakkalan Laurinmäen torpparimuseoon, linnoituksiin sekä monipuoliseen luontoon.
![]() |
Vuonna 1965 avatun museon perustivat Janakkala-Seura ry., Torpparien muisto ry. ja Janakkalan kunta. Museoalueelle on siirretty rakennuksia eri puolilta Janakkalaa kuten Vähä-Kurjen torppa, savusauna, riihi, tallinavettarakennus, aittoja, sepän paja, tuulimylly, savupirtti ja Hetan mökki.
Museolle on rakennettu torppa pihapiireineen. Tarkoitus on ollut luoda kuva siitä, millaista on voinut olla elämä Janakkalassa vauraassa torpassa 1800-luvun lopulla. Torpparien muoisto ry:n toimesta museoalueelle on pystytetty torpparien muistomerkki vuonna 1969. Taiteilija Armas Hutrin suunnittelemassa muistomerkissä on 387 kiveä, jotka on kerätty entisten torppien mailta kunnioittamaan torpparien työtä ja muistoa.
Tule tutustumaan, myös paikanpäälle!
Laurinmäen torpparimuseo: Hakoistentie 371, 14240 Janakkala
Telkkä (Bucephala clangula) on tavanomaisin vesilintu Räikälänjoella. Suomessa pesii yli 200 000 telkkäparia. Ne pesivät puunkoloihin tai niille tehtyyn suureen pönttöön eli uuttuun. Telkkäkoiraan tunnistaa valkoisesta poskilaikusta ja rinnasta. Naaraalla on valkoinen kylkijuova, ruskea pää ja harmaantumma selkä.
© Janakkalan kunta | Käyttöehdot
|
Kunnanvirasto Juttilantie 1, 14200 Turenki Puh. (03) 68 011 | (019) 75 801 Fax (03) 680 1209 | (019) 758 0209 janakkalan.kunta@janakkala.fi |
Sähköinen asiointi | Tytäryhtiöt |