Yli puolet Janakkalan nuorista uskoo, että ilmastonmuutos on mahdollista pysäyttää

Ympäristökysely nuorille suoritettiin sähköisenä kyselynä huhti-toukokuun aikana. Kyselyyn vastasi 623 nuorta. Nuorimmat olivat peruskoulun 5. luokkalaisia ja vanhimmat 19 vuotiaita Kiipulan tai lukion opiskelijoita. Kyselyn yhteydessä nuorilta kerättiin myös ehdotuksia siitä, mikä saisi ihmiset, heidät itsensä mukaanlukien, tekemään ympäristötekoja. Lisäksi vastaajat saivat jättää oman ehdotuksensa ekoteoksi. 

Ilmastonmuutos

Neljä viidestä nuoresta on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että ilmastonmuutos on vakava ongelma. Lähes puolet heistä uskoo, että ilmastonmuutos vaikuttaa negatiivisesti omaan elämään. Ilahduttavaa on, että selkeä enemmistö uskoo mahdollisuuksiin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Yli puolet näki teollisuuden yksittäistä ihmistä suurempana syyllisenä ilmastonmuutokseen. Kaksi viidestä epäili ilmastonmuutoksen vaikuttavan enemmän muihin maihin kuin Suomeen.

Noin kolmannes nuorista on sitä mieltä, että jos ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja (julkiset kulkuyhteydet, laitteet ja tuotteet kaupoissa) olisi enemmän tarjolla ja ne olisivat halvempia, niitä käytettäisiin enemmän. Noin puolet kokee, että on vaikea tietää, mikä tarjolla olevista tuotteista on ympäristöystävällisin.

Lähiympäristö

Tulosten mukaan 80 % nuorista on vähintään hiukan huolestunut lähiympäristönsä tilasta. Noin 60 % kertoi itse huolehtivansa omasta ympäristöstään ja sama määrä arvioi myös tietävänsä tarpeeksi ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta. Selkeä enemmistö koki myös perheensä huolehtivan hyvin ympäristöstään. 

Ympäristöasioihin liittyvää uutisointia seurasi erittäin tai melko paljon vain 27 % nuorista ja 45 % kertoi ettei puhu kavereiden kanssa juuri ollenkaan ympäristön tilasta tai sen suojeluun liittyvistä asioista. Kolme neljästä kertoi, ettei tämäntyyppisiä keskusteluja käydä netissä ollenkaan. Vain joka viides puhui näistä asioista koulussa paljon tai melko paljon.  

Tutustu tarkemmin kyselyn tuloksiin

www.janakkala.fi