Janakkalan kunta Terveys- ja sosiaalipalvelut Lapset ja nuoret Asuminen ja ympäristöTyö ja yrittäminen Vapaa-aika ja matkailu


Kysy, vinkkaa, kehu tai moiti, niin sinulle vastataan

Rastikangas on ylivertainen yritysalue

Sijainti, kustannustehokkuus ja yrittäjäystävälliset palvelut ratkaisevat. Yrittäjän on helppo tehdä sijaintipäätöksiä, kun tarjolla on sekä logistisesti että yrittäjäasenteeltaan ihanteellinen kunta. Oikea asenne ratkaisee hyvän yritysilmapiirin syntymisen ja tekee yrittämisestä hieman helpompaa.

Janakkalan yritysalueen, Rastikankaan, edulliset tonttien ja toimitilojen neliöhinnat, alhaiset työvoimakustannukset ja osaavan työvoiman saatavuus ovat houkutelleet paikkakunnalle jo yli 800 yritystä. Eikä se ole mikään ihme, sillä Helsinkiin, Tampereelle tai Lahteen on matkaa alle 100 kilometriä.

Janakkala haluaa erottua edukseen yrittäjien maailmassa. Se on kunnalle elinehto. Ja Rastikangas yrittäjälle paras paikka.

Schiedel Savuhormistot Oy suosittelee aluetta muillekin

Toimipaikkaratkaisu Rastikankaan hyväksi tehtiin myös Schiedel Savuhormistot Oy:ssä, jonka maajohtaja Anssi Kontinen kertoo yrityksen aloittaneen toimintansa Rastikankaalla vuoden 2009 keväällä. Logistisesti mainio sijainti koko Suomen alueella toimivalle yritykselle oli Kontisen mukaan ratkaisun takana. "Rakennusaikana saimme hoidettua luvat kunnan kanssa nopeasti ja rakennusaikana kaikki sujui hyvin. Tämä olikin varmasti paras rakennushankkeemme koko konsernissa", Kontinen kehuu suositellen aluetta myös muille yrityksille.

Kankaisten Öljykasvit Oy kiittelee joustavaa päätöksentekoa

Virgino -rypsiöljystään tunnetuksi tullut Kankaisten Öljykasvit Oy muutti Rastikankaalle vuoden 2008 alussa. Kylmäpuristetun rypsiöljyn ensimmäisenä Suomessa maanlaajuiseen levitykseen tuoneen yrityksen toimitusjohtaja Perttu Korolainen on erittäin tyytyväinen toimipaikkaratkaisuun. "Yhteistyö kunnan kanssa sujui päätöksentekovaiheessan joustavasti. Siitä ei jäänyt sanan sijaa", Korolainen vakuuttaa.

Markus Myhrberg, toimitusjohtaja

yritysalueet, tontti- ja toimitila-asiat, JTA:n kiinteistöjen isännöinti
Puh.040 568 9505
S-posti
wwwJanakkalan Teollisuusalueet Oy
Ryhmä Janakkalan Teollisuusalueet Oy
Markus Myhrberg

Katso myös esittelyvideo

Rastikankaan esittely

Rastikankaan tontit

Paras paikka yrittää sanovat:


Viimeksi päivitetty: 29.10.2010