Janakkalan kunta Terveys- ja sosiaalipalvelut Lapset ja nuoret Asuminen ja ympäristöTyö ja yrittäminen Vapaa-aika ja matkailu


Kysy, vinkkaa, kehu tai moiti, niin sinulle vastataan

Julkaistu 13.03.2013 hl

Rintamaveteraanien kotiin annettavat kunnalliset avopalvelut 2013

Valtionkonttori on myöntänyt kunnille vuodelle 2013 määrärahan, joka on tarkoitettu sotiemme veteraaneille jaettavaksi kotiin annettaviin avopalveluihin.

Kunnallisiin avopalveluihin oikeutetun veteraanin tulee olla vuosien 1939–1945 sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamatunnuksen tai rintamapalvelutunnuksen omaava henkilö, jonka vakituinen asuinpaikka on Janakkala tai Hattula. Sotainvalideille, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on vähintään 10 %, ei voida antaa tämän määrärahan perusteella rintamaveteraaneille tarkoitettuja kunnallisia avopalveluja

Avustusta annetaan kotona tehtäviin kotihoidollisiin palveluihin kuten siivoukseen, polttopuiden pilkkomiseen, pihatöihin yms. Tavoitteena on tukea monipuolisesti veteraanien kotona selviytymistä. Veteraanimäärärahan suuruus selviää saapuneiden ja hyväksyttyjen hakemusten perusteella. Palvelut voi hankkia yritykseltä tai yhteisöltä, joka kuuluu ennakkoperintärekisteriin.

Avustuslomakkeita voi hakea terveyskeskuksista tai tulostamalla lomakkeen tästä >>

Hakuajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

Lähetä hakemus 30.4.2013 mennessä:
Janakkalan terveyskeskus / sosiaalityöntekijä,
Tapailanpiha 13 B, 14200 Turenki
tai tuo Turengin tai Tervakosken terveysaseman neuvontaan.

Lisätietoja: sosiaalityöntekijä Elina Vahasalo tai Helena Uimonen, puh. (03) 680 1466 (klo 8–9).

Janakkalassa 8.3.2013
Ylilääkäri

Uutiset

Tarkenna aihetta:

1 2 3 4 5 >
Julkaistu Aihe Kuvaus
19.10.2012
Asuminen, Kaavoitus
Uusi odotettu kunnan opaskartta nyt myynnissä
19.11.2012
Kulttuuripalvelut
Kuusi nuorta lauloi itsensä JanIdoli 2013 -laulukisan finaaliin
26.11.2012
Kulttuuripalvelut
Janakkalan Barokki soi jälleen 2013
10.12.2012
Nähtävyydet ja museot
Linnatuulen matkailuesitepalvelu kunnan hoitoon
12.12.2012
Päätöksenteko
Valtuusto hyväksyi vuoden 2013 talousarvion
21.01.2013
Liikuntapalvelut
Nuorten Eliittikisat televisioidaan Turengista
21.01.2013
Työterveyshuolto, Työterveyshuolto
Työterveyshuolto tiedottaa
05.02.2013
Janakkalan kunta
Anna ehdotuksesi talouden sopeuttamiseksi
06.03.2013
Kulttuuripalvelut, Liikuntapalvelut, Nuorisopalvelut
Päiväleirejä kesälomalaisille
08.03.2013
Liikuntapalvelut
Ui kesäksi kuntoon -kampanja käyntiin!
1 2 3 4 5 >